ESS kertoi Mestis-joukkueen omistajuusskandaalista – luotsi valotti nyt C Morelle: ”Jokainen varmaan ymmärtää, että tilanne on aika absurdi”
Mestistä pelaava heinolalainen Peliitat on ollut otsikoissa viikolla levinneiden omistajaepäselyysuutisen takia.
Etelä-Suomen Sanomat kirjoitti, että joukkueen omistajaksi on yllättäen paljastunut vain kolmessa ottelussa pelannut unkarilainen pelaaja Zoltan Nagy. Omistajan piti juttujen mukaan olla squashista tuttu Henrik Mustonen. Nyt mediatietojen mukaan on kuitenkin niin, että kaksikon sijoitusyhtiöllä on enemmistöosuus Peliittojen osakkeista.
Joukkueen muut pelaajat eivät kuulemma tienneet Nagyn tilasta, ja asiat ovat muutenkin ilmeisen levällään. Peliittojen koko hallitus erosi viime viikkoisen yhtiökokouksen jälkeen, eikä Mustonenkaan ole tietojen mukaan ollut seuran toiminnassa mukana. Eronnut on myös Heinolan Peliitat oy:n hallituksen puheenjohtaja Jani Liukkonen.
Kenties kaikkein surullisimmat jutut koskevat taloustilannetta. Nagyn lupaamia rahoja ei ole näkynyt, ja kaiken kruunuksi Verohallinnolla on saatavia lähes 20 tuhannen euron edestä.
Peliittojen valmennukseen kuuluva Ville Kiiskinen kommentoi todella erikoista kokonaisuutta C Moren Juha Tammelle perjantaina heinolalaisten ja IPK:n ottelun alla.
– Tässä on tiettyjä asioita valitettavasti paljastunut, ja tiettyjen henkilöiden osalta selkeästi puhdasta kusettamista. Onneksi hommat ovat tulleet julkisuuteen, mutta kyseisten henkilöiden pitää rehellisesti alkaa tuomaan asioita esiin.
– Viime päivinä on saatu lukea medioista, että esimerkiksi valmentajat ovat tienneet tietyt asiat omistajuuden suhteen. Ne eivät pidä paikkansa. (Päävalmentaja Hannes) Hyvönen – Kiiskinen -kaksikko on saanut noin viikko ennen sarjan alkua tietää sen, kuka on seuran omistaja. Tämä kyseinen henkilö, pelaaja tuli itse valmennuksen koppiin asian ilmoittamaan – että hän on oikea omistaja.
– Jokainen varmaan ymmärtää, että tilanne on aika absurdi viikko ennen sarjaa. Asian kanssa on eletty ja yritetty mennä eteenpäin, ja tehty asiat niin hyvin kuin on pystytty. Nyt on varmasti oikea hetki valmennuksen kertoa se, miten asiat on.
– Kesästä asti valmentajat eivät siis ole olleet tietoisia siitä, että tällaista taustashow’ta on pidetty yllä. Henkilökohtaisesti toivoisin, että kyseiset herrat Henrik Mustonen ja puheenjohtaja Jani Liukkonen kantaisivat asiasta vastuun, eivätkä valehtelisi mediassa enää lisää.
Mylläkästä huolimatta Peliitat suoritti kaukalossa perjantaina hyvin. Se kaatoi IPK:n jatkoajalla 4-3.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IS: Sidney Crosby hämmästyi Jesse Puljujärven MM-iloittelusta – ”Onko näin?”
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Konsta Helenius pääsee irti Leijonissa
- Katso ilmaiseksi: Leijonat kohtaa MM-kisoissa Iso-Britannian – tv-lähetykset ja selostaja
- Viaplay: Jussi Jokinen teki paljastuksen Mikael Granlundista: ”Ei ollut Mikke ihan tyytyväinen”
- Mikael Granlundilta kauniita sanoja Leijonista: ”Kuin kotiin tulisi”
- Uusi pelaaja Leijoniin! Tässä on Eemil Erholtzin korvaaja
- Latvian valmennuksesta kova lausunto Leijonista: ”Onko täällä joku muu, joka voi voittaa kuin Suomi?
- Jättiseuran GM sekoitti Mikko Lehtoset – ”Bambi” Lehtonen Viaplaylla: ”Katsoin, että onpa iso diili…”
- Jesse Puljujärveä murjottiin rumasti MM-jäällä – tämä on tilanne nyt
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- Näkökulma: Konsta Helenius ajaa Leijonat-legendan ulos kokoonpanosta
- MTV: Juhamatti Aaltonen sanoi sen ääneen – tämä mies ulos Leijonien ykkösketjusta
- LIVESEURANTA: Suomi – Latvia – Leijonille murskavoitto, Norjalta kova temppu Kanadaa vastaan
- Kova kohtalo: Leijonien NHL-mies ulos kokoonpanosta
- Leijonat-hyökkääjä lähti MM-kisoihin kesken asepalveluksen: ”Toivottavasti antavat hetken juhlia”
- Ei ole totta! Taas yhden Leijonat-pelaajan kisat ohi: ”Päävamma”
- Suru-uutinen: 27-vuotias maajoukkuehyökkääjä kuoli traagisesti
- Kärpät ottamassa niskalenkin Liiga-seuroista – maajoukkuehyökkääjä matkalla Ouluun
- KalPa iski pöytään viisi pelaajakiinnitystä – Tapparan huippulupaus siirtyy Kuopioon!
- Leijonille uusi NHL-vahvistus – yhden pelaajan MM-kisamatka ohi