IL: Liigan tähtipuolustaja sai kutsun armeijaan – lataa suoraan: ”Ei sovi tähän hetkeen”

Suomeen ja Liigaan täksi kaudeksi palannut Sami Niku on saanut kutsun armeijaan, uutisoi Iltalehti.
26-vuotias JYPin tähtipelaaja sai loppuvuodesta tiedon, että tämän odotetaan astuvan asepalvelukseen 17. huhtikuuta. Nikun mukaan armeija ei kuitenkaan sopisi tänäkään vuonna kuvioihin.
– Se ei sopisi tilanteeseeni nyt oikeastaan millään tavalla. En pysty viettämään kesääni siellä. Silloin pitäisi saada jotakin muutakin aikaan.
– Alan olla kiekkoilijana parhaassa iässä, niin olisi ikävää viettää koko kesä armeijassa. Se ei sovi tähän hetkeen. Ja perhetilanteenikin on sellainen, että on kaksi pientä lasta, mikä ei helpota tilannetta, Niku kommentoi Iltalehdelle.
Aiemmin Niku on saanut lykkäystä muun muassa sen vuoksi, että hän on pelannut NHL:ssä. Viime vuonna lykkäystä tuli puolestaan perheeseen syntyneen lapsen takia.
Tällä kertaa lykkääminen saattaa olla jo mahdotonta. Tämä on ikävä asia Nikulle, sillä huhtikuussa seurajoukkuekausi voi olla vielä kesken. Puolustaja voi olla myös potentiaalinen vaihtoehto Leijonien kevään MM-leiritykseen.
– Jo viime kesänä sen asian kanssa oli niin vaikeaa, joten luulen, että he eivät sitä hirveän helpolla anna. Pitää jo jotain ihmeitä olla, että sen saa. En ole sitä vielä miettinyt, että mitä sen asian kanssa tehdään. Katsotaan lähempänä.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”