Leijonat koko kansan nähtäville – olympiajääkiekko palaa Ylelle

Yle kertoi tiedotteessaan, että niin talvi- kuin kesäolympialaiset nähdään kanavalla entistä laajemmin ja ilman lajirajoituksia vuodesta 2026 alkaen.
Samasta tiedotteesta kävi selväksi se, että olympiajääkiekko palaa Ylen kanaville.
– Tämä on meille hieno päivä. Yle on ollut tiiviisti mukana pitkissä neuvotteluissa olympiaoikeuksien palauttamiseksi julkisen palvelun mediayhtiöille Euroopassa, Ylen Urheilu ja tapahtumat -yksikön johtaja Panu Pokkinen iloitsi.
– Juuri tämänkaltaisia sisältöjä suomalaiset meiltä odottavat.
Ylen toimitusjohtaja Merja Ylä-Anttila sanoi, että he haluavat tarjota suomalaisten suurimmat yhdistävät elämykset ja kansakunnan muistijäljet.
– Uusi sopimus mahdollistaa tämän selvästi laajemmin kuin nykyinen ja on olennainen osa Ylen julkisen palvelun tehtävää. Sopimuksen myötä suomalaiset näkevät olympialaiset vapaasti yli tämän vuosikymmenen.
Ylellä näkyvät sopimuksen myötä Leijonien olympiaotteet vuoden 2026 Milano-Cortinan kisoissa ja vuoden 2030 kisoissa, joiden isäntää ei ole vielä valittu. Suomi on olympiakiekon hallitseva kultamitalisti vuoden 2022 Pekingin kilpailuista.
Lisäksi kansa pääsee seuraamaan vuoden 2028 Los Angelesin ja vuoden 2032 Brisbanen kesäkisoja.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen