HIFK:n maaginen nykyvire voi pistää pian historiakirjat uusiksi – tekeekö joukkue huikean ennätyksen?
Liigassa syksyllä karusti taapertanut HIFK on löytänyt vuodenvaihteessa maagisen vireen, ja joukkue on hävinnyt viimeksi varsinaisella peliajalla 13. joulukuuta. Pisteputki on venynyt jo 12 ottelun mittaiseksi.
Erinomaisia tilastonostoja tekevä Liigadata-niminen Twitter-tili kertoi äskettäin, että HIFK:n seurahistorian pisin pisteputki on syksyltä 1979 peräisin oleva 16 ottelun mittainen.
HIFK voi yltää jaetusti toiseksi pisimpään putkeensa tiistaina Helsingissä, kun vieraaksi saapuu kauden sensaatio Pelicans.
HIFK on yltänyt 13 pelin putkiin kolmesti – vuosien 1983-84 ympärillä, alkuvuodesta 2016 sekä kevättalven ja kevään 2021 aikana.
Nyt 12 ottelun putki on siis seurahistorian jaetusti viidenneksi pisin. Samanlaiseen joukkue kykeni myös marras-joulukuussa 2017.
Oheinen twiitti on tehty taannoin HIFK:n oltua 11 pelin putkessa.
LUE MYÖS:
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit ja TPS iskevät yhteen tv:n ilmaispelissä – molempien pistelingot sivussa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”