Kaapo Kakko kasvatti pisteputkeaan maalilla – suomalaiset osuivat yhdessä ja samassa pelissä kaikkiaan kolmesti

NY Rangersin kuumavireinen Kaapo Kakko kasvatti pisteputkensa jääkiekon NHL:ssä sunnuntain vastaisena yönä jo neljään, kun hän iski Carolina Hurricanesia vastaan yhden maalin 6-2-voitossa. Kakon maali oli Rangersin viides, ja se syntyi tyhjään rysään.
Kakko on ollut tällä viikolla kuumassa iskussa, sillä neljän edellisen matsin saldo on viisi pistettä – 2+3. Lisäksi yhdeksässä viimeisimmässä ottelussa turkulainen on jäänyt kiikareille ainoastaan kaksi kertaa, ja noissa tehot ovat 2+8=10.
Kun koko sesongin tehot puolestaan ovat 11+17=28, on suomalainen petrannut yhden kauden piste-ennätystään alati. Aiemmin se oli 23 pinnaa.
Yön matsissa päähuomion vei venäläispelaaja Artemi Panarin, joka latasi Rangersille peräti neljä maalia ensimmäistä kertaa urallaan. Carolinalle ottelussa maalasivat Teuvo Teräväinen ja Jesperi Kotkaniemi.
Canes on tappiosta huolimatta Metropolitanin kärki, Rangers seuraa kolmantena.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Järisyttävä kaappaus – Leijonien MM-hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Carolina jysäytti hurjan tähtihankinnan – tässä Sebastian Ahon uusi tutkapari?
- Liigan pistekuningas vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen