NHL-joukkue teki käsittämättömän nousun – suomalaispelaajat syöttelyvireessä
Matias Maccelli (0+2) ja Juuso Välimäki (0+1) olivat auttamassa Arizona Coyotesia jääkiekon NHL:ssä ihmenousuun varhain sunnuntaiaamuna Los Angeles Kingsin vieraana.
Avauserän jälkeen näytti, että peli on pelattu. Kings johti ensimmäisellä tauolla peräti maalein 5-1, mutta kolmen erän jälkeen peli olikin oli 5-5-lukemissa. Voittomaalikisassa Kings veti pidemmän korren ja voitti 6-5, mutta silti kojoottipaitojen venyminen oli upea.
’Yotes kasvatti tasapelipinnan myötä pisteputkensa jo kahdeksan pelin mittaiseksi. Pisteittä se on jäänyt viimeksi liki kuukausi sitten, 25. tammikuuta.
Putki on joukkueen pisin kymmeneen vuoteen. Kaudella 2011-12 se otti pinnoja peräti 12 matsissa putkeen. Kahdeksan pelin letkuun Coyotes on pystynyt viimeksi kaudella 2010-11 kahdesti.
Väkevästä vireestä huolimatta Arizona ei luultavasti tule yltämään pudotuspeleihin. Se miehittää omassa divisioonassaan toiseksi viimeistä sijaa.
Arizonan suomalaisista Maccelli pelasi vajaat 17 minuuttia, tehotilasto jäi nollille. Välimäki luuti yli 25 minuuttia, hänen plusmiinusvertailu painui asteen pakkaselle.
Losangelesilaisjoukkueen Rasmus Kupari pelasi vajaat yhdeksän minuuttia kaikkien perustilastojen näyttäessä pyöreää nollaa.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- IS: Suomalainen teki historiallisesti NHL-sopimuksen – ensimmäinen laatuaan
- SaiPa takoi komean tuloksen – kassaan satojen tuhansien voitot
- Liiga-seura takavuosien SHL-pistelingon kintereillä – ”Neuvottelut käynnissä”
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Tässä NHL:n 20 parasta puolustajaa – Miro Heiskanen kärkikahinoissa
- Pikkuleijonat päätti huipputurnauksen voittoon – finaalissa hurja teurastus
- Näin Jokereiden Liiga-joukkue rakennettiin: ”Halusimme löytää pelaajia, jotka…”
- Tomek Valtonen ei hätkähdä Liigan superkautta: ”Ei mulle mitään uutta”
- Liigan maalikuningas aloitti heti tykityksen – Tapparalle jäi luu käteen finaalissa
- SK: Liigan tuore ulkomaalaisvahvistus loukkaantui heti – tämä on tilanne nyt
- Leevi Selänne: uusi joukkue Suomesta!
- Olli Jokisen HIFK: Ei hyvältä näytä