Leijonaluotsin kausi mennyt pipariksi – ei säästellyt sanoissaan: ”Pahaltahan se tuntuu”
Ruotsin pääsarjajoukkue Brynäsin kausi on sujunut SHL:ssä mollivoittoisesti. Suomalaisluotsi Mikko Mannerin (arkistokuvassa) johtama lauma on tappioputkessa ja sarjataulukossa viimeistä edellisenä. Viimeinen pudotuspelipaikka on karannut jo 12 pinnan päähän.
Leijonia taannoin Ruotsin EHT-turnauksessa virallisen päävalmentaja Jukka Jalosen sijaisena luotsannut Manner ei kierrellyt kommenteissaan Gefle Dagbladin haastattelussa.
Hän sanoi olevansa aina ankara itselleen ja katsovansa eteenpäin. Manner keskittyy vain sellaisiin asiohin, joihin hän voi vaikuttaa. Ankaruus paistoi miehen kommenteista eittämättä voimakkaasti.
– Olen pettynyt itseeni sen vuoksi, etten ole kyennyt auttamaan joukkuetta. Pahaltahan se tuntuu, mutta samalla se kuuluu lajiin.
Olympiavoittaja ja maailmanmestari luotsaa Brynäsiä toista kautta. Viime kaudella joukkue ylsi pudotuspeleihin, mutta niissä tie tyssäsi heti avauskierroksella.
Manner nosti esille jopa potku-uhan – tai jonkin sen tyyppisen.
– Tiedän sen, että jos tässä tehdään asemaani vaikuttavia muutoksia, se kuuluu lajiin.
Brynäs pelaa käytännössä HV-71:n kanssa siitä, kumpi saa päättää kauden runkosarjaan. On todennäköistä, että toinen tästä kaksikosta joutuu SHL-karsintoihin. Viimeisenä oleva Malmö on jäänyt Brynäsistä kahdeksan pisteen päähän.
– Minua ei tarvitse sääliä johtoportaassa tai ajatella, että olen mukava eikä minua voi irtisanoa. Kannan vastuun, jos en ole riittävän hyvä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Lähde: SHL-hyökkääjä lähellä siirtoa Liigaan
- Missä ura jatkuu? Liigassa kovia maalimääriä takonut kanadalaispyssy vapaille markkinoille
- Liigan pudotuspeleissä jättiyllätys!
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto
- Leijonille huonoja uutisia – Floridan suomalaistähti loukkaantui
- Liigan pudotuspelit käyntiin: HIFK:lta ja Kiekko-Espoolta romahdus
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- TPS julkaisi tiedotteen – suora viesti faneille
- Ei hyvältä näytä – Liigan pudotuspelijoukkue sai shokkiuutisen
- Kärpistä tutulla Leijonat-pakilla on vientiä: huippuseura perässä!
- Maajoukkueesta lähtöpassit saanut sarjasikailija iski taas: pitkä pelikielto
- Tappara: iso sopimusuutinen!
- Kauhunhetkiä kaukalossa – SaiPassa loistanut Ville Petman paareilla sairaalaan
- Tapparasta lähtenyt suomalainen: NHL kutsuu!
- Lähde: Maajoukkuemies vaihtaa seuraa – edessä siirto Liigaan?
- Kulisseista paljastus – IS: Patrik Laine teki Montrealin kanssa radikaalin ratkaisun
- HIFK-tähden telonut KalPan Hugo Gallet: pelikielto