Jokerit tiedottaa: uudet omistajat julki, tulevan kotiareenan tilanne – äänessä myös Joel Harkimo

Jokerit tavoittelee Mestis-paikkaa täysin uuden taustayhtiön voimin.
Jokerit kertoo tiedotteessaan, että se on jättänytt täydennetyn hakemuksen Jääkiekkoliiton liittohallitukselle koskien Mestiksen sarjapaikkaa kaudelle 2023–24.
Jokereiden taustalla on kokonaan uusi yhtiö. Uuden taustayhtiön omistajia ovat tässä vaiheessa Ossi Väänänen, Teuvo Teräväinen, Esa Lindell, Mikko Saarni, Markus Selin, Timo Mäkelä, Max Seeck ja Jokerit ry. Myös Jokerifanit kutsutaan taustayhtiöön mukaan suunnatulla osakeannilla.
– Kun sain mahdollisuuden lähteä mukaan rakentamaan kasvattajaseurani tulevaisuutta, halusin ehdottomasti hypätä mukaan. Siteeni Jokereihin on aina ollut vahva, ja tämä on ainutlaatuinen tilaisuus. Lähdemme rakentamaan Jokereille pitkäjänteisesti tietä takaisin kotimaisen kiekkoilun huipulle ja junioreille loistavaa kasvuympäristöä, jossa he voivat kehittyä. Olen tosi ylpeä siitä, että saan olla tässä mukana, Väänänen kommentoi Jokereiden tiedotteessa.
Uusi yhtiö on tehnyt Helsingin Jokerit ry:n kanssa sopimuksen Jokerit-tavaramerkistä. Aiemmin tavaramerkkiä hallinnoinut Team Jokerit Oy on purkanut tavaramerkkisopimuksen omalta osaltaan eikä ole uudessa hankkeessa osallisena.
Team Jokerit Oy -hankkeessa omistajana ollut Joel Harkimo ei ole myöskään mukana uuden yhtiön toiminnassa.
– Team Jokerit Oy:n tavoite oli koko ajan rakentaa Jokereille uusi, mahdollisimman laaja omistuspohja. Teimme parhaamme seuran tulevaisuuden rakentamiseksi, mutta tässä tilanteessa uusi yhtiö ilman mukanaoloani on Jokereiden kannalta paras vaihtoehto. Olen vilpittömän iloinen uudesta porukasta, joka lähtee vetämään Jokereita kohti tulevaisuutta, Harkimo kommentoi.
Mestis-hakemus käsitellään pian
Jokereiden täydennetty sarjapaikkahakemus käsitellään Jääkiekkoliiton liittohallituksessa 28. helmikuuta. Mikäli liittohallitus hyväksyy hakemuksen, siirtyy se seuraavaksi Mestiksen lisenssimenettelyyn maaliskuun aikana.
Jokereilla on ensi kauden pelipaikan suhteen muutamia eri vaihtoehtoja, ja seura on luottavainen, että asia ratkeaa lähiaikoina.
Jokerit kommentoi niin omistajuuteen kuin ensi kauteen liittyviä asioita seuraavan kerran Jääkiekkoliiton liittohallituksen päätöksen jälkeen.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”