IS: Esa Tikkanen sai syytteen törkeästä rikoksesta
Ilta-Sanomat uutisoi, että Esa Tikkanen, 58, on saanut syytteen törkeästä veropetoksesta.
Viisinkertainen Stanley Cup -mestari joutuu vastaamaan rikosyytteeseen Länsi-Uudenmaan käräjäoikeudessa. Rikoslain mukaan törkeästä veronpetoksesta minimirangaistus on neljä kuukautta ja maksimirangaistus neljä vuotta vankeutta.
IS:n mukaan epäilty rikos tapahtui Espoossa 7.5.2015–26.9.2019 välisenä aikana. Tapauksen käsittelypäivä ei ole vielä julkisuudessa.
– Kysymys on ulkomailta tulleiden rahojen verotuskohtelusta, Tikkanen oli sanonut aiemmin IS:lle.
Kiekkolegenda itse kiistää rikoksen.
– En ole syyllistynyt mihinkään rikokseen vaan kyseessä on verottajan kanssa eriävä näkemys, Tikkanen sanoi.
Tikkasen omaisuutta määrättiin esitutkinnan ajaksi vakuustakavarikkoon 168 000 euron edestä. Määräys kumottiin myöhemmin.
Tikkanen on yksi Suomen jääkiekkohistorian tunnetuimmista pelaajista. Kaukaloiden hämmentäjänä tunnetulta hyökkääjältä löytyy palkintokaapista Stanley Cupin lisäksi MM- ja olympiapronssi.
Tikkanen pelasi NHL:ssä vuosina 1985-99 seitsemän eri seuran riveissä. Edmonton Oilersin seuralegenda kirjasi 877 NHL:n runkosarjaottelussa tehot 244+385=630 ja pudotuspeleissä 186 ottelussa tehot 71+61=132.
Helsingistä kotoisin oleva Tikkanen nähtiin urallaan Liigassa HIFK:n ja Jokereiden väreissä.
Peliuransa jälkeen Tikkanen on ollut mukana useissa eri projekteissa. Hän on työskennellyt muun muassa vedonlyöntiyhtiö Unibetin asiantuntijana.
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä