IS: Joonas Korpisalo kaupattiin LA Kingsiin – avaa viime päivien tapahtumia: ”Aikamoinen sirkus”

Joonas Korpisalo tuli kaupatuksi tällä viikolla, kun matka jatkui Columbus Blue Jacketsista Los Angeles Kingsiin.
28-vuotias suomalaisvahti ehti pelaamaan Blue Jacketsin organisaatiossa kahdeksan kauden ajan, joten paikasta ehti tulemaan hänelle koti. Korpisalo osasi kuitenkin odottaa, että siirto olisi nyt tuloillaan.
– Mahtava paikka, joka tulee aina olemaan minulle erityinen. Paljon tuli tehtyä tuttavuuksia. Haikea mielihän siinä on lähteä, kun on pitänyt paikkaa kotonaan kahdeksan vuotta. Mutta semmoista se on välillä, bisnestä. Tämä oli tiedossa, Korpisalo kertoo Ilta-Sanomille.
Maalivahdin mukaan ennen siirtoa liikkui kaikenlaisia huhuja.
– Minun piti silloin olla luukulla. Kolmen aikaan tuli Jarmolta (GM Kekäläinen) soitto, että minut vedetään mahdollisen treidin takia pois kokoonpanosta.
Lopulta Korpisalo tuli kaupatuksi Kingsiin, jossa hän on päässyt jo kertaalleen myös tositoimiin.
– Aikamoinen sirkus on ollut. Nyt alkaa vähän helpottaa, maalivahti avaa fiiliksiään.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Järisyttävä kaappaus – Leijonien MM-hyökkääjä siirtyy Liigaan!
- Carolina jysäytti hurjan tähtihankinnan – tässä Sebastian Ahon uusi tutkapari?
- Liigan pistekuningas vaihtaa seuraa NHL:ssä
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen