Länsiväylä: HIFK:n ex-puolustaja kertoo pelottavasta hetkestä, joka muutti elämän: "Saakeli, mitä tämä on"

HIFK:n entinen puolustaja Aki Tuominen, 45, sai viime marraskuussa aivoinfarktin. Tuominen kertoo tapahtuneesta Länsiväylän haastattelussa.

Entisen liigapuolustajan elämä mullistui yhtenä marraskuisena yönä, kun hän sai aivoinfarktin. Tuominen oli pelannut tätä ennen harrastesarjan jääkiekko-ottelun.

– Isänpäiväyönä 13. marraskuuta heräsin yöllä vessaan neljän–viiden aikaan, ja sitten alkoi maailma yhtäkkiä pyöriä ja surrata. Huusin vaimolleni Sussulle, että tule käymään. Alkuun hän luuli, että pelleilen. Nopeasti hän kuitenkin huomasi, että en pelleile, kun jalat eivät enää kantaneet. Oikealta puolelta vartaloa lähti heti pito pois, ja sitten tulinkin persemäkeä portaita alas, Tuominen muistelee Länsiväylälle.

Tämän jälkeen Tuomisen vaimo vei miehensä nopeasti Malmin sairaalaan.

– Ensiksi he löivät tietysti pillin suuhun ja katsoivat, olenko kännissä. Hieman turhauduin, kun tiesin, että en ole. Mutta tietenkin heidän oli työnsä tehtävä. Sen jälkeen tehtiin lukuisia tutkimuksia ja naamani eteen laitettiin helposti tunnistettavia kuvia. Tiesin, mitä kuvat olivat, mutta en pystynyt puhumaan. Siinä kohtaa aloin hätääntyä, että saakeli, mitä tämä on.

Malmin sairaalassa tajuttiin nopeasti, että kyseessä on todennäköisesti aivoinfarkti. Lopulta Tuominen kiidätettiin ambulanssilla Meilahden sairaalaan, jossa hän sai nopeasti hyvää apua. Sairaalassa entinen puolustaja vietti useita päiviä, minkä jälkeen matka jatkui Validian kuntoutuskeskukseen, missä mies vietti kolme ja puoli viikkoa.

– Maanantaina, eli reilu viikko tapahtuneesta, alkoi kova kuntoutus. Joka päivä oli neuropsykologin kuntoutusta sekä fysio-, puhe- ja toimintaterapiaa. Eli hoitomuotoja oli neljä erilaista, joita kaikkia vedettiin päivittäin.

Tänä päivänä Tuominen voi jo paljon paremmin.

– Saan tehdä periaatteessa jo kaikkea. Mutta en oikein uskalla vielä.

– Jumalautsi olisi kova juttu, jos saisin ajokortin takaisin maaliskuussa – se on nyt silmälääkäristä kiinni. Pääsisin kulkemaan kaverien luokse ja kuskaamaan lapsia harrastuksiin. Sussukin saisi vähän rauhaa kuskaamisiin. Ja muiden aikataulujen varassa eläminen ei ole mitenkään kiva juttu. Nyt kävelen lähikauppaan, mutta Sussu hakee minut kotiin, kun käsi ei vielä oikein kestä isompia kantamuksia. Mutta kauppareissut ovat hyvää terapiaa, kun yritän muistaa kauppalistassa olevat tuotteet. Kauppareissun lopuksi katson lappua ja totean, että perhana, tuo unohtui. Ja välillä tulee täyspotti! Tuominen sanoo.