Räväkästi pukeutuva Patrik Laine törsää rahojaan vaatteisiin: ”Jos pidän jostain, ostan sen”

Patrik Laine kertoo Columbus Monthlyn haastattelussa muotiharrastuksestaan.
Laine tunnetaan Pohjois-Amerikassa jääkiekkotaitojensa lisäksi siitä, että hän tykkää pukeutua eri tavalla kuin muut pelaajat. Muun muassa The Athletic -sivusto on nostanut jo kertaalleen suomalaisen NHL-pelaajien tyylirankingin kärkeen.
– Se on Patrik Laine vastaan kaikki muut, sivustolla kehuttiin lokakuussa.
Tamperelaislähtöisen pelaajan mukaan harrastus alkoi noin pari vuotta sitten. Aiemmin Laine ei ollut kiinnostunut siitä, että mitä hän pukee yllensä.
– Olin aina se ”verryttelypukutyyppi”. Luulen, että se alkoi hiljattain parin viime vuoden aikana. Ollakseni rehellinen, en ollut ennen sitä kovinkaan innostunut pukeutumisesta. Kyse oli enemmän mukavuudesta. Päätin kokeilla uusia juttuja, värikkäämpiä pukuja. Jotenkin pidin siitä, Laine kertoo.
Columbus Blue Jacketsin hyökkääjän mukaan hän shoppailee oman mielensä mukaan. Suomalainen ei etsi minkään tietyn merkin vaatteita.
– Selailen nettiä ja jos pidän jostain, ostan sen. Merkillä ei ole väliä. Jos minulla on jonkinlainen puku, niin etsin asusteita, paitoja tai kenkiä, jotka saattavat sopia sen kanssa.
Rahasta Laineen valinnat eivät jää kiinni. Suomalainen tienaa kuluvasta kaudesta 7,5 miljoonaa dollaria. Seuraavalla kaudella palkka nousee 9,1 miljoonaan dollariin.
Näet muutamia kuvia Laineen vaatteista alta.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen