Lähde: Entinen Liiga-puolustaja jättää Pohjois-Amerikan kaukalot toistaiseksi – palaa Eurooppaan

Tshekkipuolustaja Jakub Galvas on palaamassa Euroopan kaukaloihin ensi kaudeksi. Ruotsalaislehti Expressenin tietojen mukaan SHL-seura Malmö Redhawks on hankkinut Galvasin ensi kauden joukkueeseensa.
23-vuotias Galvas pelaa parhaillaan toista kauttaan Pohjois-Amerikassa Chicago Blackhawksin organisaatiossa. Hän on pääasiassa saanut vastuuta AHL:ssä Rockford IceHogsissa, jossa hän on tämän kauden 60 otteluun merkkauttanut tehot 3+25=28. Viime kaudella hän pääsi pelaamaan myös kuusi NHL-ottelua pisteittä. Galvas on Blackhawksin 5. kierroksen varaus (#150) kesältä 2017.
Galvas pelasi kaksi kautta Suomessa ennen Pohjois-Amerikkaan siirtymistään. Hän edusti kaudet 2019-2021 Jukureita ja pelasi kaikkiaan 90 Liiga-ottelua pistein 4+22=26.
Ennen Liiga-vuosiaan Galvas oli pelannut koko uransa kotimaassaan. Puolustaja on nähty myöskin Tshekin maajoukkueessa alle 18- ja 20-vuotiaiden MM-kisoissa sekä miesten maajoukkueessa EHT-turnauksissa.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Liiga-mestari löysi uuden joukkueen!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen
- Floridan suomalaiset liekeissä! Mestaruus enää yhden kiinnityksen päässä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Urheilucast: Tommi Tikan Kärpät-sopimuksesta iso paljastus
- Sebastian Aho saamassa tahtonsa läpi? Carolina virittelee jättimäistä kaappausta
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Lähde: Suomalaispuolustajan sopimus puretaan Ruotsissa – tässä seuraava osoite
- Ruotsalaisseura sai merkittävän lahjoituksen – suomalaispelaajan siirto saatiin maaliin
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Huima trilleri – suomalaiselle karmea kohtalo NHL-finaalissa!
- Yllätysuutinen! Leijonat-sentteri solmi NHL-sopimuksen