IS: Ben Bloodilta järkyttävä paljastus – Ilves-fanit häiriköivät raskaana olevaa vaimoa ja pientä lasta
Pelicansin puolustaja Ben Blood oli yksi Liigan välierien puhutuimmista pelaajista. Hän työskenteli vastuullisesti omassa päässä, iski kolme maalia hyökkäyspäässä ja kuumensi vastustajia kaikkialla.
Blood pääsi myös Ilveksen fanien ihon alle. Ilta-Sanomien haastattelussa jenkkipakki avautuu, mitä hän ja hänen perheensä joutuivat kestämään välieräsarjan aikana. Pahin tilanne oli, kun hän lensi suihkuun, kun Ilveksen kapteeni Eemeli Suomi kaatui vaarallisesti laitaan kamppailutilanteessa.
– Kun lensin ulos, katsomossa Ilveksen fanit alkoivat häiriköidä raskaana olevaa vaimoani. Hailey istui katsomossa yksivuotiaamme kanssa, kun joku fani karjui hänelle päin naamaa hävyttömyyksiä. Olin siitä todella poissa tolaltani. Onneksi jotkut Pelicansin fanit menivät väliin ja tilanne rauhoittui, Blood kertoo.
Asiaa vietiin myös eteenpäin Ilvekselle ja Liigan johdolle, mutta Bloodin mukaan mitään ei tapahtunut.
– Heille ilmoitettiin ja he tiesivät siitä, mutta Ilves ja SM-liiga eivät tehneet mitään. En tiedä miksi. Sen jälkeen välieräsarjasta tuli minulle henkilökohtaista, Blood sanoo.
Bloodia häiriköitiin myös sosiaalisessa mediassa.
– Sain tappouhkauksia ja kaikenlaista törkyä Instagramissa ja Twitterissä. Tappouhkauksista en ilmoittanut eteenpäin, vaan hoidin sen omalla tavallani, Blood kertoo.
LUE MYÖS: Podcast: Kärpät nöyryytti apuvalmentajaansa poikkeuksellisella tavalla
LUE MYÖS:
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”

- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi