Järkyttävä uutinen! KS: Liiga-pelaaja loukkaantui hengenvaarallisesti – ura päättyi vain 24-vuotiaana

KooKoon puolustaja Saku Vesterisen kiekkoura on ohi, kertoo Kouvolan Sanomat. Vesterinen joutui ripustamaan hokkarit naulaan vain 24-vuotiaana.
Vesterisen ura päättyi hengenvaaralliseen loukkaantumiseen. Pelottava tilanne tapahtui lokakuussa vuonna 2021 KooKoon ja Pelicansin välisessä ottelussa.
Pelicansin Elias Vilénin luistin viilsi vaarallisesti Vesterisen ranteen auki. Vesteristä hoidettiin pitkään jäällä, mutta puolustajan onneksi runsas verenvuoto saatiin pysäytettyä hemostaattijauheella, jota oli kaukalon laidalla valmiina.
Vamma oli mittaluokaltaan järkyttävä. Kouvolan Sanomien mukaan Vesterisen ranteesta katkesi valtimo, kuusi jännettä ja kyynärhermo. Hermot ja jänteet saatiin ommeltua yhteen, ja Vesterinen aloitti kuntoutuksen. Pelit jäivät kaudella 2022-23 kuitenkin pelaamatta.
– Monenlaista jumppaa ja fysioterapiaa on tehty, mutta kädestä ei ole tullut entisen veroista. Kivut ovat koko ajan kovat. Jopa leposärkykin on aika usein läsnä, Vesterinen kertoo Kouvolan Sanomien haastattelussa.
– Minun kädelläni ei enää pelata huippujääkiekkoa.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Lähde: Tapparasta lähtenyt entinen NHL-hyökkääjä löysi uuden joukkueen
- Sveitsiläisseura löysi korvaajan Aleksi Saarelalle
- Pelicans värväsi tutun konkaripuolustajan riveihinsä: ”Absoluuttinen kiekollisen taidon vahvistus”
- Kaapo Kakon tilanteessa käänne!
- Kristian Vesalaisen ensi kauden osoite selvisi – palaa tuttuun Liiga-seuraan!
- Lähde: Montreal virittelee jättihankintaa – tässä Patrik Laineen uusi tutkapari?
- Topi Rönnin uusi joukkue selvisi!
- IL: Mikael Granlund kommentoi siirtoaan – tämän vuoksi valitsi Anaheimin
- Sopimus purkissa – Jesse Puljujärven uusi seura selvisi!
- Liigasta tuttu maalivahti solmi uuden NHL-sopimuksen