Karu nimilista! MTV Urheilu: Nämä tähtinimet jäävät pois Leijonien MM-kisajoukkueesta
Leijonat kasaa tuleviin MM-kotikisoihin kivikovaa nippua, mutta tästä huolimatta useat tähtinimet jäävät sivuun kisamiehistöstä erinäisten syiden vuoksi.
MTV Urheilun saamien tietojen mukaan ulkona kisajoukkueesta ovat ainakin viime kevään MM-sankarit Mikael Granlund, Sami Vatanen, Harri Säteri ja Valtteri Filppula. Myöskään Tapparan mestarijoukkueesta kotikisoihin tyrkyllä olleita Jori Lehterää tai Veli-Matti Savinaista ei Tampereella kaukalossa nähdä.
– Samista voi sanoa, että hän oli iso palanen viime vuoden menestystä. Hänellä tuli jalkavamma Sveitsin finaalien ekassa pelissä. Hän ei ole sellaisessa kunnossa, että voisi pelata, Leijonien GM Jere Lehtinen vahvistaa MTV Urheilulle.
– Juteltiin Vallen (Filppula) kanssa syksyllä ja hän oli kiinnostunut tulemaan. Kysyin sitten Vallelta, mikä tilanne. Hän loukkaantui kanssa siinä finaaleissa. Joutui jättämään kolmannen pelin kesken, eikä olisi ollut mahdollista tulla sen takia. Vaikka Vale ei ollut tänä vuonna mukana, se ei tarkoittanut sitä, että maajoukkueura olisi ollut siinä. Sovittiin vain, että pelaa (seurajoukkueessa) ja katsotaan keväällä, missä mennään, Lehtinen avaa kolmen kullan klubiin viime keväänä päässeen Filppulan tilannetta.
Filppulan ja Vatasen kanssa Sveitsin liigan mestaruutta juhlinut Teemu Hartikainen sen sijaan liittyy Leijonien matkaan Tshekin EHT-turnauksessa.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Jokerit on Mestiksen mestari – pistetykki upeaan ennätykseen
- Liigan pudotuspeleissä kiusallinen ongelma: ”Vikaa on yritetty korjata koko päivän”
- Iso paljastus Ruotsin MM-joukkueesta!
- Tapparan apuvalmentaja sai työpaikan Ruotsista!
- Imatran Ketterästä kova lausunto: ”Tavoitteena on, että paikka Liigasta tulisi”
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- HPK:lle järisyttävä takaisku
- SaiPa menettämässä kaksi tähtihyökkääjäänsä
- Lätkäpodi: Kallispalkkainen Lukko-hyökkääjä loikkaamassa toiseen Liiga-seuraan sopimuksesta huolimatta
- Lukon tyhjennys jatkuu – Joni Ortio ja kaksi täsmävahvistusta pihalle
- IS: Liigaan tähtäävä Imatran Ketterä on pestannut uuden päävalmentajan
- Lukon tähtipuolustaja lähtee – IL: Siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Lähde: Tappara värväämässä kanadalaispyssyn SHL:stä!
- Joonas Lyytinen: osoite vaihtuu – huhutaan tähän Liiga-seuraan!
- HIFK:ssa käy jälleen ovi – kahdeksan pelaajaa lähtee!
- Lukossa käy ovi – taas yksi pistelinko ulos seurasta
- Kova menetys! Ulkomaalaistähti jättää Lukon