Muistatko? Leijonien toisesta MM-kullasta tasan 12 vuotta – Ruotsi jäi finaalissa jyrän alle

Leijonien toisesta jääkiekon maailmanmestaruudesta on tänään (maanantaina) aikaa tasan 12 vuotta aikaa.
Slovakian Bratislavassa pelatussa finaaliottelussa Suomi kohtasi finaalissa rakkaan vihollisensa Ruotsin. Kamppailu päättyi lopulta Leijonien 6-1-murskavoittoon.
Selkeistä loppulukemista huolimatta voitto ei irronnut helpolla. Ottelun ensimmäisestä maalista vastasi lähes ottelun puolivälissä Ruotsin Magnus Pääjärvi, joka ohitti Leijonien maalilla vahvan turnauksen pelanneen Petri Vehasen.
Toisen erän lopulla, vain seitsemän sekuntia ennen erätaukoa, Suomi sai kuitenkin tärkeän tasoitusmaalin, kun turnauksen maalikuninkuuden voittanut Jarkko Immonen tykitti hurjalla lämärillä pelin 1-1:een.
Artikkeli jatkuu kuvan jälkeen.

Kolmas erä oli puolestaan Leijonien show. Vain reilun kahden minuutin jälkeen Petteri Nokelainen iski turnauksen ainoan osumansa makeaan paikkaan vieden Suomen 2-1-johtoon. Eikä tästä edes minuuttia, niin Niko Kapanen vie Leijonat jo kahden maalin karkumatkalle, eikä Ruotsi enää toipunut tästä.
Vajaat neljä minuuttia ennen loppua Leijonat voitiin julistaa jo maailmanmestariksi, kun Janne Pesonen onnistui maalinteossa. Vain hetkeä myöhemmin Mika Pyörälä iski taululle jo lukemat 5-1.
6-1-osuma nähtiin puolestaan viimeisellä minuutilla, kun Antti Pihlström naulasi historiallisen illan viimeisen osuman – ja juhlat olivat valmiina alkamaan.
Suomen MM-joukkue vuonna 2011
Maalivahdit:
Hovinen Niko, Pelicans
Lassila Teemu, HPK
Vehanen Petri, Ak Bars Kazan
Puolustajat:
Jaakola Topi, Luleå
Kukkonen Lasse, Magnitogorsk
Lepistö Sami, Columbus
Niskala Janne, Magnitogorsk
Puistola Pasi, HV-71
Salmela Anssi, New Jersey
Välivaara Jyrki, JYP
Väänänen Ossi, Jokerit
Hyökkääjät:
Aaltonen Juhamatti, Magnitogorsk
Granlund Mikael, HIFK
Immonen Jarkko, Ak Bars Kazan
Joensuu Jesse, NY Islanders
Kapanen Niko, Ak Bars Kazan
Koivu Mikko, Minnesota
Komarov Leo, OHK Dynamo
Lahti Janne, Jokerit
Lajunen Jani, Blues
Nokelainen Petteri, Jokerit
Pesonen Janne, Ak Bars Kazan
Pihlström Antti, JYP
Pyörälä Mika, Frölunda
Ruutu Tuomo, Carolina
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Liiga-kauden tähdistökentällinen julki! Hirmuista jälkeä tehnyt tähtipuolustaja jäi ulkopuolelle
- ElmoTV: Entinen Kärpät-luotsi nousee Nuorten Leijonien päävalmentajaksi – apuvalmentajina huippunimiä
- Jarmo Kekäläinen hurjastelee NHL:ssä – jälleen iso vaihtokauppa!
- Tappara vahvistaa rivejään jenkkihyökkääjällä: ”Hyvin liikkuva kaveri”
- Kultaleijonan NHL-kaudelle murheellinen päätös – joutuu leikkauspöydälle
- Ville Pokan uusi joukkue selvisi!
- HIFK:n huippulupaus löysi uuden osoitteen
- Jokereiden otteluohjelma selvillä – kausi alkaa jännitysnäytelmällä
- Winnipegille surkeita uutisia! Patrik Laineeseen vaihdetulta tähtihyökkääjältä tyly ilmoitus
- NHL-mies ei vakuuttanut HIFK:ssa – maisema vaihtuu!
- Lehti: TPS naarannut ulkomaalaisvahvistuksen sentteriosastolleen
- MM-kultaleijona Jani Lajunen löysi uuden seuran!
- MTV: Jokereiden kausikorttimyynti vetää kuin häkä – tällaisista summista puhutaan
- NHL-mies ei vakuuttanut HIFK:ssa – maisema vaihtuu!
- HIFK:n huippulupaus löysi uuden osoitteen
- Ville Pokan uusi joukkue selvisi!
- Winnipegille surkeita uutisia! Patrik Laineeseen vaihdetulta tähtihyökkääjältä tyly ilmoitus
- Huippu-uutinen: Leijoniin noussut hyökkääjä solmi NHL-diilin!
- Jarmo Kekäläinen hurjastelee NHL:ssä – jälleen iso vaihtokauppa!
- Jokereiden otteluohjelma selvillä – kausi alkaa jännitysnäytelmällä