Lähde: Mestarivalmentaja Jussi Tapola huippuseuran kiikarissa – seurapomo myöntää neuvottelut
Tapparan tänä vuonna Liigan ja CHL:n mestariksi valmentanut Jussi Tapola kiinnostaa eurooppalaisia huippuseuroja.
Watsonin saamien tietojen mukaan mestariluotsi neuvottelee parhaillaan päävalmentajasopimuksesta sveitsiläisen jättiseura SC Bernin kanssa. Sivuston mukaan aiemmin Pohjois-Amerikasta valmentajaa itselleen etsinyt Bern olisi nyt siirtänyt katseensa suomalaisluotsin suuntaan.
– Jos Jussi Tapolan kaltainen valmentaja on käytettävissä enkä ota häneen yhteyttä, en ole tehnyt työtäni, Bernin urheilujohtaja Andrew Ebbett myöntää sivustolle.
Bern on suomalaisille tuttu paikka. Seura voitti edelliset mestaruutensa (2017 ja 2019) nykyisin Tshekin maajoukkuetta valmentavan Kari Jalosen alaisuudessa.
Expressen kertoo Bernin olevan lisäksi kiinnostunut Leijonien kultavahti Jussi Olkinuoran palveluksista. Aiemmin seura ehti jo kiinnittää riveihinsä puolustaja Julius Hongan.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Jokereissa reagoitiin nyt – kulisseista iso paljastus
- Jättimäinen pelikielto ohi – kohutaklaaja palaa Liiga-jäille
- NHL-seuralle karu takaisku – suomalaistähti loukkaantui viimeisessä harjoitusottelussa
- Benjamin Rautiainen säväytti NHL:ssä – otti mallia Aleksander Barkovista ja veivasi näyttävän rankkarin
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa

- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa