IS: Pitkän linjan kiekkomies ylisti vuolaasti Leijonien kahden Stanley Cupin miestä: ”Eleettömän tehokas”

Pitkän linjan kiekkomies Jukka Holtari on työskennellyt jääkiekon parissa vuosikymmenten ajan. Hän on työskennellyt kykyjenetsijänä NHL-seuroille, Leijonien pelaajatarkkailijana sekä Liiga-seurojen, kuten Bluesin, JYPin ja Jukurien, palveluksissa eri tehtävissä. Menneellä kaudella hän toimi SHL:ssä Timrå IK:n kykyjenetsijänä.
Holtari on seurannut tarkalla silmällä myöskin kevään MM-kisoja. Häneltä kysyttäessä, kuka Leijonien pelaajista on tehnyt häneen parhaan vaikutuksen, sai puolustaja Olli Määttä vuolaat kehut.
– Toivoisin, että olisin joskus omassa ammatissani yhtä eleettömän tehokas kuin Olli Määttä on jääkiekossa, Holtari sanoi Ilta-Sanomille.
Määttä on Suomen joukkueen ainut NHL-puolustaja. Hän edustaa Detroit Red Wingsiä.
– Hän ei tee mitään ylimääräistä. Hän on kuin pyytäisi ammattimiehen remontissa, että laitatko tapetit. Hänellä on välineet kunnossa. Tsiu, tsiu – ja tunnin päästä seinät on tapetoitu ja kaikki kohdillaan, Holtari sanailee.
Määttä on voittanut NHL-urallaan kaksi Stanley Cupia Pittsburgh Penguinsin paidassa. Sen myötä myös Holtari näkee, että Määtän pelaamisesta löytyy voittavia yksityiskohtia.
– Ammattimies tekee pelkistettyä, ei tee mitään ylimääräistä, mutta ei ole myöskään laiska. Tehdään se oleellisin ja jätetään kaikki muu hömppä pois. Hän sijoittuu, puolustaa, liukuu, hakee keskialueelta ja ottaa löysät pois. Hän voittaa irtokiekon, antaa helpon syötön ja peli jatkuu.
Tämän kevään turnauksessa Määttä on kasannut kuuteen otteluun tehopisteet 0+5. Hän toimii joukkueen varakapteenina. Määttä pelaa uransa toisia MM-kisoja: hän oli viimeksi mukana keväällä 2021, jolloin Suomi nappasi hopeamitalit.
– Totta kai se on myös persoonakysymys. Ei hän koe tarvetta vetää siksakkia takaperin oman alueen poikki, että katsokaa minua! Hän on hyvä esimerkki, että ai niin, näin ammattimiehet toimivat, Holtari ylistää.
20€ antaa 40€ + 100 ilmaiskierrosta
- Avaa pelitili Caxinolle, niin mahtavat edut ovat sinun.
- Talleta 20€, niin saat 40€ pelirahaa sekä 100 ilmaiskierrosta.
- Tarjous voimassa vain uusille asiakkaille rajoitetun ajan.
- Joakim Kemell koki kovan kohtalon NHL:ssä
- Suomalaispuolustaja vaihtaa maisemaa NHL:ssä!
- Toimittaja: Suomalainen ykkösvaraus vaihtamassa maisemaa NHL:ssä!
- Petri Kontiolan käyttämä lempinimi TPS:n ykkösketjusta sai Jani Alkion repeämään täysin: ”Lunastan tämän käyttöön”
- Risto Dufva letkautti jälleen lehdistötilaisuudessa – tila hiljeni ja Olli Jokinen pidätteli pokkaansa
- Patrik Laine iskettiin ykkössentteriksi – tulosta tuli välittömästi
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään: suomalaiskaksikolle lähtöpassit
- Liigassa ihastuttanut suomalaishyökkääjä näytti kykynsä NHL-jäillä – iski huipputehot: ”Hänet palkittiin kovasta työstä”
- Liigan kurinpito jyrähti: Pelicans-tähti pitkään pelikieltoon!
- Kuka olisi uskonut? Liigan pistepörssissä harvinainen tilanne
- IL: Tässä ykkösehdokas Ilveksen uudeksi päävalmentajaksi – huippunimi korvaa Antti Pennasen?
- Petri Kontiolan käyttämä lempinimi TPS:n ykkösketjusta sai Jani Alkion repeämään täysin: ”Lunastan tämän käyttöön”
- Liigan kurinpito jyrähti: Pelicans-tähti pitkään pelikieltoon!
- MTV Urheilu: Tappara kiinnostui Petri Kontiolasta – näin taiturihyökkääjä kommentoi mahdollista paluutaan kirvesrintoihin
- IL: Liiga-kiekkoilijaa syytetään raiskauksesta
- Kuka olisi uskonut? Liigan pistepörssissä harvinainen tilanne
- Winnipeg Jets karsi NHL-miehistöään: suomalaiskaksikolle lähtöpassit
- Liigan käsittämätön tehoputki katkesi viimein – onko vastaavaa nähty koskaan?
- Risto Dufva letkautti jälleen lehdistötilaisuudessa – tila hiljeni ja Olli Jokinen pidätteli pokkaansa
- Teemu Pulkkisen uusi joukkue selvisi!