MM-sankari Jussi Olkinuora puhuu NHL-reissustaan: ”Vaikka olisin ollut maailman paras veskari…”
Jussi Olkinuora on saavuttanut maajoukkueessa kaiken mahdollisen. Hän on voittanut kaksi maailmanmestaruutta ja yhden olympiakullan.
Vahvan kansainvälisen menestyksen jälkeen Olkinuora yritti viime kaudella läpimurtoa NHL:ssä. Sitä ei tullut, vaan Olkinuora pelasi vain 15 AHL-ottelua Detroit Red Wingsin farmiseurassa torjuntaprosentilla 86,8.
Ensi kauden Olkinuora ainakin aloittaa Pelicansissa. Hänen sopimuksessaan on ulkomaan pykälä, joka voi viedä hänet myös rahakkaampiin liigoihin. Pelicansin kotisivuilla julkaistussa henkilökuvassa Olkinuora muistelee taivaltaan NHL:ssä.
– Sen voin median puheista oikaista, että en saanut potkuja, vaan lähdin itse AHL:stä. Moni sanoo, että myös epäonnistumiset ovat oma mahdollisuutensa oppia. Se pitää paikkansa, Olkinuora kertoo.
Ennen Detroitiin menoa Olkinuora pelasi AHL:ssä myös vuosina 2012-16.
– Ajattelin Detroitiin matkustaessa, että nyt olen erilainen kuin viimeksi, ja se kääntää pelipaikan edukseni, mutta ei. Ei sillä olisi ollut mitään väliä, vaikka olisin ollut maailman paras veskari. Ei tuossa olisi ollut mitään saumaa.
LUE MYÖS:
- Tappara-lupauksen pelipaikka selvisi – NHL-seura teki päätöksensä
- IS: Jori Lehterä avasi lopettamispäätöksensä syitä – katuu yhtä asiaa
- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Entisen NHL-vahdin seura haluaa Liigaan – uhkapeliyhtiö haussa: ”Paljon potentiaalia”
- IL: Raimo Helminen Liiga-jätin luotsiksi? – ”Sen verran olen kuullut”
- Jokereilta tiukka ulostulo – aiheena Tomek Valtonen
- Kultaleijona näki läheltä Aleksander Barkovin vaikutuksen Floridalle – ”Yksi parhaista”
- HIFK:n kokoonpano julki – tähtihankinta jäi ulos
- Patrik Laine ei suostu mihin vain NHL:ssä – ”Nirso”
- Vahvoja näyttöjä NHL:ään – Viljami Marjala ja Atro Leppänen iskussa Edmontonissa