Ukrainalaispelaajan siirto Suomeen peruuntui – Mestis-seura hankki korvaajan Tshekistä

Mestis-seura Joensuun Kiekko-Pojat on solminut yksivuotisen sopimuksen tshekkipuolustaja Martin Böhmin kanssa. Samassa yhteydessä JoKP kertoo Instagramissa, että aiemmin joukkueeseen hankittu ukrainalaispuolustaja Jevgeni Ratushnyi ei sittenkään saavu joukkueeseen.
20-vuotias Böhm pelasi viime kaudella kotimaassaan HC Sparta Prahan U20-joukkueessa. Hän tehtaili 44 runkosarjaotteluun tehopisteet 7+29=36 ja 13 pudotuspeliin pisteet 1+14. Hän pelasi myöskin Sparta Prahan edustusjoukkueen riveissä yhden ottelun.
22-vuotiaan Ratushnyin siirron peruuntuminen liittyy sotaan ja siihen linkittyviin säädöksiin.
– Meidän oli pakko reagoida viime viikonlopulla tilanteeseen, kun ei ollut mitään varmuutta Ukrainan sodan vuoksi että milloin Ratushnyi olisi päässyt maasta pois. Siellä on tilanne ja Ukrainan lait muuttuneet kokoajan hankalammaksi ja me emme enää voineet odottaa, kertoo JoKP:n manageri Jaakko Lipponen.
Näin ollen Böhm hankittiin Joensuuhun Ratushnyin tilalle. JoKP:n päävalmentaja Simo Karjalainen hehkutti uutta hankintaa.
– Martin liikkuu hyvin, mikä mahdollistaa aktiivisen pelaamisen. Lisäksi hän on hyvä joukkuepelaaja, mikä meille iso arvo.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Lähde: Kaksi seuraa KooKoo-vahdin kintereillä
- Tässä USA:n ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin!
- Kanada teki ensimmäiset pelaajavalinnat olympialaisiin – lista vilisee NHL-supertähtiä
- Liigasta tuttu suomalaisvahti jatkaa uraansa ulkomailla – uusi joukkue selvillä
- Mestari-KalPa takoi tilikaudesta komeat voitot – ”Olemme todella tyytyväisiä”
- Jukka Jalonen teki ensimmäiset valinnat olympialaisiin – Kärpistä tuttu maalivahti mukana
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Lähde: Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue selvillä
- Lähde: Kärpät ja TPS taistelevat hirmuvahvistuksesta!
- AL: Tappara vahvistuu ruotsalaisjärkäleellä
- Niilo Halonen jättää Sportin – uusi seura selvillä
- Edmonton-valmennus teki karun tempun Kasperi Kapaselle
- Kärpät jysäytti kovan hankinnan Toronto Maple Leafsistä!
- Lähde: Liigan entinen pörssikuningas löysi uuden joukkueen!
- Ruotsin olympiajoukkueessa jättiyllätys!
- Oho! Kuusi ensimmäistä pelaajaa Leijonien olympiajoukkueeseen nimetty
- Karu käänne: Jesse Puljujärvi ja Kaapo Kähkönen juhlivat jo voittoa – toisin kävi