Yllätysuutinen: Harri Nummela jää sivuun Jääkiekkoliiton puheenjohtajan virasta
Jääkiekkoliiton puheenjohtaja vaihtuu marraskuussa. Nykyinen puheenjohtaja Harri Nummela on ilmoittanut, ettei hän hae enää jatkokautta.
– Kuluvan vuoden lopussa päättyy kolmas puheenjohtajakauteni ja täyteen tulee kaikkiaan kahdeksan vuotta Jääkiekkoliiton puheenjohtajana. Niin jääkiekossa kuin muillakin elämän osa-alueilla jatkuva uudistuminen on elintärkeää. Sitä edistää muun muassa se, että luottamustehtäviä hoitavien henkilöiden piirissä tapahtuu riittävästi rotaatiota. Olen näin ollen päättänyt, että en ole enää käytettävissä puheenjohtajaksi seuraavalla, vuoden 2024 alusta alkavalla puheenjohtajakaudella. Jääkiekkoliiton puheenjohtajuus on hieno tehtävä ja luonnollisesti loppuvuoden ajan jatkan sen hoitamista täysillä, Harri Nummela toteaa.
Seuraava puheenjohtaja valitaan Jääkiekkoliiton marraskuun liittovaltuuston kokouksessa. Lokakuussa liitto kartoittaa potentiaalisia nimiä virkaan.
Nummela astui vuonna 2016 puheenjohtajana Kalervo Kummolan jättämiin suuriin sappaisiin. Kummola oli toiminut Jääkiekkoliiton puheenjohtajana vuodet 1997-2016.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Kari Jalonen sai upean kunnianosoituksen!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan