Onko tässä Leijonien seuraava päävalmentaja? Näin Jussi Tapola kommentoi IS:lle
Tapparassa viime vuosina komeaa jälkeä tehnyt Jussi Tapola on ollut yksi potentiaalisista vaihtoehdoista Leijonien seuraavaksi päävalmentajaksi.
Nykyisin sveitsiläistä SC Berniä valmentava suomalainen kertoo Ilta-Sanomille, ettei hän kuitenkaan ole tässä vaiheessa pestistä kiinnostunut. Jukka Jalonen jättäytyy Leijonista sivuun ensi kevään MM-kisojen jälkeen, jolloin Tapolalla on yhä voimassa oleva sopimus sveitsiläisseuran kanssa.
– Tällä hetkellä täysi ajatus on pelkästään Bernissä. Ja uskon, että Leijonat taas on prosessissa nyt siinä vaiheessa, että päätöksiä tehdään tässä ja nyt. Minä taas keskityn tässä ja nyt Berniin ja olen sen jo aiemmin avoimesti ilmoittanut.
– Mutta tulevaisuus on sellainen, josta kukaan ei koskaan tiedä mitään. Pidetään se nyt vielä siellä tulevaisuudessa, Tapola kommentoi Ilta-Sanomille.
Tuoreimpien kommenttien myötä voidaan todeta, ettei Tapolaa kannata pitää enää tässä vaiheessa vaihtoehtona. Vahviten Leijonien uudeksi päävalmentajaksi ovat tyrkyllä Antti Pennanen, Kari Jalonen ja Mikko Manner.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Patrik Laine: shokkiuutinen!
- Montreal-GM: uutta tietoa Patrik Laineesta
- Liiga-seuralle raju takaisku: kultakypärä sivuun!
- TPS kiinnitti yli 400 Liiga-ottelun mestarihyökkääjän pätkäsopimuksella
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Jokereille lätkäistiin sakot!
- Ilves: karseita uutisia!
- Lähde: Huippuseura yrittää ryöstää Kärppien tähtihyökkääjän itselleen
- Leijonista tuttu hyökkääjä jatkaa uraansa – ”Nimekkäin hankinta vuosikymmeniin”
- Ilves: karseita uutisia!
- Lukko kukkoilee somessa! Irvailee armotta ässälegendalle
- Liigan maalikuningas löysi uuden joukkueen!
- IS: Jokereita uhkaa raju rangaistus!
- Liiga-seurat hereillä! IS: Suomalaisvahti palaamassa Eurooppaan – ”Pohjois-Amerikka on nähty”
- Liigan läpimurtopelaajan ensi kauden osoite selvisi!
- Ismo Lehkoselta outo kommentti Doug Sheddenistä: ”Toivottavasti korkki pysyy kiinni”
- Petri Matikainen: ensi kauden seura selvillä!