IS: Järkyttävä paljastus suomalaisesta junnukiekkoilusta: ”Porukka kännissä ja meuhkasi”

Suomalaisessa juniorikiekkoilussa kuohuu. Ilta-Sanomat käsitteli artikkelissaan SM-liigaseuran junioriorganisaation toimintaa, joka on herättänyt paljon ihmettelyä pelaajien sekä vanhempien keskuudessa.
Ilta-Sanomien tietojen mukaan pelireissuilla vanhemmat pelaajat ostavat alaikäisille pelikavereilleen olutta. Alkoholin kanssa läträtään avoimesti bussissa sekä baareissa, eikä joukkueen johtoryhmä puutu mitenkään asiaan.
Vanhempien mukaan seurassa on tapahtunut myös valmennuksen suorittamaa henkistä pahoinpitelyä, riehumista ja junioripelaajien julkista häpäisyä.
Eräs Janne-nimellä artikkelissa esiintyvä isä kertoo karun tarinan pojansa pelireissusta.
– Tuntuu isänä mahdottomalta, että ensin maksetaan 500 euroa kuukaudesta tästä lystistä, että poika saa harrastaa ja pelata. Sitten saan soiton bussista ja poika kysyy, että mitä helvettiä täällä tapahtuu. Siellä oli porukka ihan kännissä ja meuhkasi. Samaan aikaan valmentajat eivät kuulemma tienneet mitään. Tämä on hyvin huolestuttavaa, Janne sanoo.
Järjestelmällisen alkoholinkäytön suvaitsemisen lisäksi vanhemmat antavat junioriseuralle myös sapiskaa nuorten kohtelusta. Vanhempien mukaan pelaajia nöyryytetään ja haukutaan julkisesti muiden pelaajien edessä.
– Junioripelaajia kohdellaan kuin koneita. Inhimillisyys ja pelaajalähtöisyys ovat toiminnasta kaukana, kun valmentajat ovat oman elämänsä mikebabcockeja, Eero sanoo.
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Ilves kiinnitti kanadalaishyökkääjän – ”Pelannut erittäin hyvässä AHL-joukkueessa”
- Jukurit pelaajakaupoilla: Järkälemäinen hankinta SHL:stä
- Ismo Lehkonen arvioi Liigan suomalaislupausta: ”Tulee voittamaan pakkien pistepörssin”
- Nuoret Leijonat ylsi hurjaan tulokseen – murskasi Kanadan NHL-superlupaukset
- Nuorten Leijonien MM-kultakapteenista tipahti surkea uutinen
- Tässkö NHL:n ensi kauden suomalaisläpimurto? ”Olisi ansainnut paikan jo viime kaudella”
- NHL:ssä pelannut hyökkääjä siirtyy Tapparaan!
- TPS-pomolta paljastus Aleksi Saarelan siirrosta: ”Reagoitiin kaksi minuuttia sen jälkeen”
- Ryan Laschin siirrosta uutta tietoa: pakit Liiga-seuroille
- HIFK-floppi löysi uuden joukkueen