IL: Liiga-pelaajat laittoivat kovat piippuun – iso muutos vireillä!
Iltalehti uutisoi torstaina, että Suomen Jääkiekkoilijat ry (SJRY) haluaa jatkossa olla päättämässä suomalaisen huippukiekon sarjajärjestelmästä.
Liigan johto ilmoitti 12. lokakuuta, että keväästä 2025 alkaen käynnistyy karsinnat Liigan viimeiseksi jääneen joukkueen ja Mestiksen voittajan välillä. Samalla päätettiin, että nousijajoukkueen tulee pulittaa liigaosakkeesta jopa 3,6-3,8 miljoonan euroa. Liigan joukkuemäärä rajattiin jatkossa 16:een.
Iltalehden tietojen mukaan SJRY haluaa perustaa Liigan ja Jääkiekkoliiton kanssa kolmikantaisen työryhmän, joka suunnittelee yhteistyössä muutoksia Suomen sarjajärjestelmiin.
Järjestön päällimmäisenä tavoitteena on luoda Suomeen kaksi ammattilaissarjaa, koska nykyinen Mestis ei sitä nykypuitteilla ole.
Mallin ideana olisi tehdä ”A- ja B-liiga”, jossa ammattilaispelaajille olisi tarjolla enemmän työpaikkoja. Tämä voisi tapahtua esimerkiksi siten, että ylemmän ja alemman sarjan yhteenlaskettu joukkuemäärä olisi 20. Ajankohtaa muutokselle ei kuitenkaan vielä ole kerrottu.
Iltalehti kertoo, että SJRY on jopa valmis tarkastelemaan nykyisen sarjajärjestelmän lainmukaisuutta Kilpailu- ja kuluttajavirastossa (KKV).
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Katso Nuorten Leijonien MM-ottelut ilmaiseksi – TV-lähetykset ja selostus
- Kasper Kotkansalo takaisin Liigaan – Toimittaja: Tässä uusi seura
- AL: Viljami Nieminen vaihtaa seuraa Liigassa!
- Nuorista Leijonista tuttu maalivahti: lainapesti Pohjois-Amerikkaan
- Liiga-seura nappasi vahvistuksen Ilveksestä!
- Liigaan tähtäävä seura virittelee jymyhankintaa: ”Kolme kirjainta: NHL”
- SaiPa iski tiskiin kolme sopimusta!
- Pelicans: ulkomaalaisvahvistus lähtee!
- HPK:n tähtihyökkääjä: uusi seura
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Urheilucast: JYP teki hyökkäykseensä jättikiinnityksen
- Oho! HIFK:lle kaksi kovatasoista pätkävahvistusta
- HäSa: Kristian Vesalainen jättää HPK:n kesken kauden – tässä uusi osoite
- Mestis-seura rysäytti: Haaviin Liigan konkarihyökkääjä
- Vaasan Sport julkaisi kriisitiedotteen: ”Tämä kausi on mennyt pieleen”
- Pelicans jysäytti jättimäisen sopimusuutisen!
- HPK rikkoi hiljaisuuden Kristian Vesalaisesta – siirtokorvausta ei tulossa?
- SaiPa käsittämättömissä liekeissä! Näin kävi Liigan lauantain kierroksella
- Leo Komarovin ura jatkuu! Tässä uusi seura
- Oho! JYP jatkosopimukseen tähtihyökkääjänsä kanssa