Tähän kauteen valmennusuransa päättävä Sport-luotsi Risto Dufva, 60, vieraili valmentajana viimeisen kerran Oulussa lauantaina, ainakin runkosarjan osalta. Kärpät voitti Sportin lukemin 5-2.

– Olen varmaan 50 kertaa käynyt täällä eri joukkueiden kanssa ”pellaamassa”, sarjapelejä ja harjoituspelejä ja playoff-pelejä, mutta tämä oli viimeinen kerta, Dufva kertoi MTV Urheilun mukaan.

Pitkän valmennusuransa aikana Dufva on luotsannut monia eri seuroja eri sarjatasoilla. Dufvalta löytyy kokemusta myös Kärpistä. Hän toimi seuran päävalmentajana kaudella 1997-98 joukkueen pelatessa silloisessa I-divisioonassa. Tuolloin Dufvan valmennusura oli vielä alkutekijöissään.

– Olin Juha Junnon ensimmäinen värväys. Siitä olen kiitollinen Juhalle, että antoi mahdollisuuden, mutta olin silloin väärä mies tänne, Dufva sanoi.

Kyseisellä kaudella Kärppien tavoitteena oli nousta Liigaan. Dufvan työt Kärpissä päättyivät kuitenkin ennen aikojaan, kun hän sai kesken pudotuspelien potkut.

– Se on erikoisimpia, mitä voi olla. Mielestäni siinä seurajohdolla loppui vähän pelimerkit. Playoff-sarjoihin kuuluu, että voi olla tappiolla ja vielä kuitenkin voittaa, Dufva toteaa.