Nuoret Leijonat taipui trillerissä USA:lle – MM-kisaurakka jatkuu pronssipelissä
Suomen alle 20-vuotiaiden jääkiekkomaajoukkue kärsi torstaina MM-kisojen välierissä kirvelevän 2-3-tappion Yhdysvalloille.
Nuoret Leijonat sai otteluun unelma-alun, sillä se johti kamppailua avauserän jälkeen 2-0, kun Oiva Keskinen ja Rasmus Kumpulainen onnistuivat maalinteossa. Keskisen osuma syntyi irtikiekosta maaliviivalta, kun taas Kumpulainen ohjasi Arttu Kärjen laukauksen sisään.
Toisessa erässä ottelun tahdin määräsi täysin Yhdysvallat. Joukkue tuli erässä väkisin tasoihin, kun Jimmy Snuggerud ja Will Smith onnistuivat ohittamaan Suomen maalilla vahvasti esiintyneen Niklas Kokon. Yhdysvallat vei toisessa erässä laukaukset nimiinsä peräti 14-3, mikä kertoo aika paljon erän kulusta.
Kolmanteen erään lähdettiin jännittävässä 2-2-tasatilanteessa. Nuoret Leijonat esiintyi erässä hyvin, mutta valitettavasti maalinteossa onnistui vain Yhdysvallat. Päätöserän lopulla Cutter Gauthier käytti ylivoiman hyödykseen, kun terävä laukaus painui Suomen maalin kattoon.
Gauthierin maalin jälkeen ei puolestaan enää maaleja nähty, joten Yhdysvallat marssi finaaliin Ruotsia vastaan.
Nuorten Leijonien osalta turnaus jatkuu vielä perjantaina pronssiottelussa Tshekkiä vastaan. Ottelu alka kello 16.00. Näet MM-kisojen otteluohjelman, tulokset ja pistepörssin täältä.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan