Yle: Ura päätökseen! Jesse Joensuu iskee hokkarit naulaan

Porin Ässien seuraikoni Jesse Joensuu päättää mittavan pelaajauransa tämän kauden jälkeen. Asia vahvistettiin seuran sisältä Yle Urheilulle.
Joensuu, 36, on kotoisin Porista ja hän on Ässien kasvatti. Hän nousi seuran junioriputken kautta Liiga-jäille ja pelasi seurassa ensimmäiset ammattilaisvuotensa, kunnes hän lähti maailmalle. Joensuu palasi Poriin viime kaudeksi ja toimii nyt joukkueen kapteenina toista peräkkäistä kauttaan. Tämän kauden 30 otteluun Joensuu on viimeistellyt pisteet 7+1.
Joensuu teki viime kaudeksi paluun Ässiin kaksivuotisella sopimuksella pelattuaan sitä ennen KHL-Jokereissa seitsemän kautta. Kyseinen sopimus päättyy kuluvaan kauteen eikä jatkosopimuksesta ole neuvoteltu, vaan Joensuu on päättänyt lyödä luistimet naulaan.
– Asia on 100-prosenttisen varma, Ässien sisäpiirilähde kertoo Yle Urheilulle.
Joensuu ei ollut puolestaan valmis vahvistamaan asiaa julkisesti.
– Sopimus päättyy, se on varmaa. Sen jälkeen kaikki on mahdollista.
Ässien ja Jokerien lisäksi Joensuu on pelannut NHL:ssä New York Islandersissa ja Edmonton Oilersissa. Kokemusta löytyy myös Ruotsista ja Sveitsistä. Joensuu on edustanut Leijonia kaksi kertaa MM-kisoissa ja hän on vuoden 2011 maailmanmestari.
LUE MYÖS:
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Joose Antonen löysi uuden osoitteen Liigasta!
- Kasperi Kapasesta tipahti karmea uutinen – huolestuttava näky
- Teemu Pulkkinen: uusi seura on nyt selvillä!
- Teemu Pulkkinen jättää Kiekko-Vantaan
- NHL-seura hyllytti suomalaislupauksen – kieltäytyi tottelemasta seuran päätöstä
- Suomalainen yllätysnimi kutsuttiin NHL:ään!
- Leevi Meriläinen: tyly kohtalo!
- Leijonat-hyökkääjä sai rajun rangaistuksen: ”Aivan liian paljon”
- HäSa: HPK hankkimassa kokeneen hyökkääjävahvistuksen
- Kurinpito jyrähti! HPK-tähdelle pitkä pelikielto: ”Yllättävä ja halpamainen isku”
- Teemu Hartikainen: suorat sanat mahdollisesta paluusta Leijoniin
- HäSa: HPK hankkimassa kokeneen hyökkääjävahvistuksen
- IL: Valmennusmarkkinoiden kuuma nimi paljastaa: sopimusta Tapparan kanssa ei ole
- Suomalainen yllätysnimi kutsuttiin NHL:ään!
- Nuorten Leijonien joukkue viiden maan turnaukseen julki – mukana useita Liiga-tähtiä
- SaiPa sai huippu-uutisia!
- Kurinpito jyrähti! HPK-tähdelle pitkä pelikielto: ”Yllättävä ja halpamainen isku”
- Patrik Laineen alkukausi vaikeutui entisestään – nyt tipahti huonoja uutisia
- HPK:n tähtihyökkääjä pelikieltoon – myös Ilves-puolustajalle rapsahti kakkua
- Leijonat-hyökkääjä sai rajun rangaistuksen: ”Aivan liian paljon”