Antti Pennaselta erikoinen puheenvuoro Ilveksen mestaruudettomuudesta: ”Jännitys, pelko ja epävarmuus”
Ilves koki perjantai-iltana kirvelevän tappion Pelicansille. Tupsukorvat punnersivat tasoihin ensin 0-2 tilanteesta ja kolmannessa erässä 2-3 tilanteesta, mutta lopulta Pelicans meni menojaan ja voitti ottelun 3-5.
Ottelun jälkeen Ilveksen päävalmentaja Antti Pennanen piti lehdistötilaisuudessa pitkän puheenvuoron joukkueeseen kohdistuvista liian kovista odotuksista.
– Sen oikein tuntee kopissa, tai paremminkin, kun tulee vaihtoaitioon. Se näkyi tänäänkin avauserässä. Oltiin vähän hitaalla, ja se jännitys, pelko ja epävarmuus näkyivät, Pennanen sanoi.
– Voi olla, että on kohtuuttomiakin odotuksia. Pelaajat saattavat kantaa jotakin semmoista, mitä tämän joukkueen ei edes pitäisi kantaa. Paine ei tule sarjataulukosta, vaan jostain muualta.
Ilves on tällä hetkellä sarjan ykkösenä. Joukkue on kuitenkin tasapisteissä Tapparan kanssa, jolla pelattuja otteluita on viisi vähemmän.
– Sille on syynsä, miksi esimerkiksi Toronto ei voita Stanley Cupia kauhean usein. Siellä on varmaan jotakin samantyyppistä, Pennanen arvioi.
Toronto Maple Leafs juhli edellistä mestaruuttaan vuonna 1967. Ilves puolestaan voitti edellisen mestaruuden vuonna 1985.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä

- Aleksander Barkov saapui NHL-leirille – valmentaja häkeltyi: yksi osa-alue entistäkin parempi
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan