MTV Urheilu: Ben Bloodia tuodaan huhuissa takaisin Liigaan!
MTV Urheilun asiantuntija Pekka Saravo on kuullut huhun jenkkipuolustaja Ben Bloodin mahdollisesta paluusta Liigaan.
Saravon mukaan Lahden Pelicans haluaisi kotiuttaa viime kaudelta tutun kulttipelaajan.
– On kuulunut sellaista Lahden suunnalta, että viime kevään yksi kovimmista kiekkoilijoista Ben Blood olisi kiikarissa sinnepäin. En tiedä, pitääkö hevosmiesten huhut paikkaansa, mutta tällaista nimettömästä lähteestä kuulin, Saravo kertoo MTV Urheilun studiolähetyksessä.
34-vuotias Blood oli viime kaudella Pelicansin hopeajoukkueen luottomiehiä. Kovaotteinen puolustaja teki pudotuspeleissä 18 ottelussa komeat neljä maalia.
Blood on pelannut kuluneella kaudella Saksan pääsarjassa Lowen Frankfurtin joukkueessa 37 ottelua tehoin 2+7=9.
Blood on edustanut Liigassa Pelicansin lisäksi Tapparaa ja Ässiä. Hän pelasi Pelicansissa myös vuosina 2015-17.
LUE MYÖS:
- Sami Kapanen uskoo Liigan päävalmentajamarkkinoiden muuttuneen
- Lisää suomalaisväriä Floridaan! Panthers sopimukseen jokerikasvatin kanssa
- Konsta Helenius otti ison kehitysloikan – NHL-valmentaja vakuuttui MM-kultasankarista
- Suomalaishankinnalta hurja SHL-debyytti – takoi tehot 3+1
- Nyt puhuu Jori Lehterä – jätti oven paluulle auki
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi
- Urheilucast: Jori Lehterän ura ohi!
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jokerit pisti heti tuulemaan – uusi mies sisään, floppi sai lähteä
- Patrik Laineen NHL-sopimus tökkää NHL-luotsiin – ”Ei ole järkeä”

- MTV: Jokerit-pomo reagoi nopeasti – ”Ei ole riittävä voittavalle tasolle”
- Jori Lehterä katosi – HIFK:n riveissä nähdään uusi kasvo
- Jori Lehterä lopetti yllättäen – näin Olli Jokinen reagoi