Podcast: Jukka Jalonen kommentoi tulevaisuuttaan – puhunut myös NHL-seurojen kanssa

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen on kommentoinut tulevaisuuden suunnitelmiaan Jutulla-podcastissa, jota juontaa Anssi Mertaranta.
Jalosen pesti Leijonissa tulee päättymään kevään MM-kisoihin, jonka jälkeen suunnitelmat ovat vielä auki. Jalosella on kova halu jatkaa valmentajana, mutta hän ei aio hätäillä päätöksenteon kanssa.
– En tiedä yhtään, että missä ensi kaudella valmennan tai valmennanko. Haluaisin kyllä valmentaa, mutta ainakaan tässä vaiheessa ei ole mitään konkreettista.
– Mutta asiat voivat muuttua tässä ammatissa nopeasti. Joskus voi tulla kenkää, joskus voi aueta nopeastikin paikka valmentaa jossain. Ajattelin kuitenkin olla asian kanssa kärsivällinen ja uskoa, että jossain vaiheessa aukeaa hyvä tilaisuus, Jalonen kommentoi.
Euroopan huippuseurat ja NHL kiinnostavat
Leijonissa loistavaa jälkeä tehnyt valmentaja on haluttu nimi vapailla markkinoilla. Jalosen mukaan joitakin yhteydenottoja on jo tullut.
– Pari kyselyä on tullut. En ole niihin tarttunut, vaikka ne ovat olleet ihan hyviä vaihtoehtoja. Tässä on oppinut kuuntelemaan omaa sydäntään, että mitä haluaa tehdä seuraavaksi. Nyt on sellainen hetki, että olisi annettavaa ainakin jollekin eurooppalaiselle huippuseuralle.
Jalonen kertoo myös olevansa yhä kiinnostunut NHL:stä, mutta tiedostaa samalla, että maailman kovimpaan kiekkosarjaan ei niin vaan päästä.
– Pari kaveria on tehnyt sen (NHL-pestin) eteen hommia. Kyllä mua NHL:ssä apuvalmentajankin rooli kiinnostaa. Homma ei ole edennyt riittävän pitkälle. Parin seuran kanssa olen jutellut, mutta he ovat päätyneet eri ratkaisuihin.
– Mutta kuten ollaan nähty, niin Euroopasta on erittäin vaikea päästä sinne valmentamaan, jos et ole itse pelannut NHL:ssä, Jalonen huomauttaa.
LUE MYÖS
MITÄÄÄH! Leijonat voittaa Ruotsin – saat jättikertoimen 100,00
- Talleta.
- Lyö 1€ veto Leijonien voitolle (1×2).
- Jos Suomi voittaa, saat 100 euron edut!
- Antti Pennanen ihmeissään tuomareiden kohuratkaisusta: ”Eivät tulleet sanomaan mitään”
- Näkökulma: Leijonien suurin puute lävähti karusti kasvoille
- Leijonat lähellä shokkitappiota MM-kisoissa – hurja loppukiri kaatoi Ranskan
- Sidney Crosby kertoo, mikä on avain MM-kisoissa pärjäämiseen
- Jymyvahvistus: NHL-maalitykki saapuu MM-kisoihin
- Tässä Leijonien ketjut illan MM-otteluun – yksi iso muutos!
- Ennakkopaketti MM-kisojen Suomi-Ranska-otteluun: Mistä näet pelin, kentälliset, poissaolot ja kommentit
- Jokerit jysäytti tiskiin kasan uusia sopimuksia!
- Näkökulma: Antti Pennanen teki oikean päätöksen – vielä ei ole panikoinnin aika
- Antti Pennanen: näissä kolmessa asiassa Leijonien täytyy parantaa
- Antti Pennanen teki yllättävän ratkaisun vaikean Itävalta-pelin jälkeen
- Urheilucast: Antti Tyrväinen loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Vahvistuuko Leijonat? Suomalaiskomeetan kausi päättyi Pohjois-Amerikassa
- Jokerit jysäytti tiskiin kasan uusia sopimuksia!
- Tapparan ykkösvahti vaihtaa toiseen Liiga-seuraan!
- HIFK jysäytti hurjan hankinnan NHL-seurasta!
- Lähde: Tapparan mestarihyökkääjä siirtyy KHL:ään
- Sopimus revitty – Liiga-seura näytti ovea ulkomaalaisvahvistukselle!
- SaiPalle rajuja menetyksiä – kuusi pelaajaa lähtee!
- Näin paljon olut maksaa jääkiekon MM-kisoissa – poppareitakaan ei irtoa ihan pikkurahalla