Tyhjennysmyynnit käynnistymässä? IP: Liiga-seura tarjonnut tähtipelaajiaan Ruotsiin
Liigan siirtoikkuna on umpeutumassa kokonaan. 15. helmikuuta saakka Liiga-seurat voivat vielä hankkia pelaajia ulkomailta tai myydä pelaajiaan ulkomaille, mutta Liigan sisäisten siirtojen ikkuna sulkeutui jo 31. tammikuuta.
Yksi mahdollisista myyjistä on Vaasan Sport. Tällä hetkellä näyttää epätodennäköiseltä, että vaasalaiset yltäisivät pudotuspeleihin. Viimeiseen pudotuspelipaikkaan on kuusi pistettä matkaan ja siitä kilpailevat KooKoo, Ässät ja JYP Sportin lisäksi.
Ilkka-Pohjalainen uutisoi ruotsalaislähteisiinsä viitaten, että Sport olisi tarjonnut ruotsalaispelaajiaan Ruotsiin. Kotkapaidoissa onkin nähty tällä kaudella iso kattaus tähtiä länsinaapurista: esimerkiksi Simon Hjalmarsson (14+27=41), Axel Holmström (16+15=31) ja Jens Lööke (15+13=28).
Ilkka-Pohjalaisen haastattelussa Sportin hallituksen puheenjohtaja Heikki Hiltuselta kysyttiin, onko seura tehnyt päätöksiä pelaajamyynneistä.
– Ei, emme ole keskustelleet asiasta. Se ei ole juuri nyt ajankohtaista meille, eikä Sportin hallitus ole tehnyt linjausta pelaajamyyntien aloittamisesta. Meiltä päin ei varmasti ole oltu tarjoamassa ketään eikä tällä hetkellä myöskään tarjota ketään, Hiltunen kommentoi.
Sport-pomon sanoista voi tulkita, ettei viime kauden kaltaista tyhjennysmyyntiä ole tulossa.
– Voi, todennäköisesti näin. Lopullinen päätös tehdään vasta torstaina, mutta meillä on ollut alkukaudesta asti linja, että mitään keskusteluja tästä asiasta ei käydä kesken runkosarjan. Pyrimme ehdottomasti hoitamaan oman tehtävämme.
LUE MYÖS:
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- HIFK-legenda paljasti hurjan kulissipelin – Jokerit oli lähellä napata mestarikapteenin
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- IS: Tomek Valtonen kommentoi asemaansa Jokerien päävalmentajana
- Urheilucastin väite: SM-liigan supertähden kausi ohi
- Dan Harkimo: uusi joukkue Suomesta
- Liiga-seura vahvistuu – haaviin isokokoinen AHL-hyökkääjä
- Jokerit tyrmättiin taas – faneilta protesti
- Liiga-jumbo KooKoolle karmeita uutisia – kaksi kärkimiestä ulkona
- Jokerit päätyi jälleen kovaan ratkaisuun tähtihankintansa kanssa!
- Leevi Meriläinen poimittiin siirtolistalta NHL:ssä – seura vaihtuu
- Suomen NHL-lahjakkuudelle nopea maisemanvaihto Pohjois-Amerikassa
- Urheilucast: Ilves on tehnyt päätöksen seuraavasta päävalmentajastaan