NHL-lupaukset sopimukseen Ilveksen kanssa!
Tampereen Ilves julkistaa keskiviikkona lukuisia tärkeitä pelaajasopimuksia.
Ilves kertoo tehneensä ensi kauden kattavan sopimuksen suomalaislupaus Samu Baun kanssa. 19-vuotias Kiekko-Vantaan kasvatti on Arizona Coyotesin viime kesän 6. kierroksen varaus.
Bau on tehnyt tällä kaudella Ilves-paidassa 43 ottelussa tehopisteet 2+0. 195-senttisen keskushyökkääjän teholukema on -19.
– Meille oli selvää, että Samu jatkaa Ilveksessä myös kaudella 2024–2025. Hänen NHL-varauksensa ja nuorten maajoukkue-edustuksensa kertovat pelaajan kehityksestä ja potentiaalista. Samu on omalla tekemisellään lunastanut paikkansa Liiga-joukkueestamme sekä pelannut paljon alivoimalla. Hän tunnistaa vahvuutensa pelaajana ja pystyy fysiikkansa kehittymisen myötä nousemaan seuraavalle tasolle, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela kertoo.
Ondřej Kos, 17, jatkaa Ilveksessä
Ilveksessä jatkaa myös tshekkihyökkääjä Ondřej Kos. 17-vuotiaan huippulupauksen Liiga-sopimus on kaksivuotinen.
Tulevan kesän NHL:n varaustilaisuudessa nimensä kuuleva Kos on pelannut tällä kaudella U20 SM-sarjassa kahdeksan ottelua tehoin 3+0. Mestiksessä lahjakas nuorukainen on tehnyt KOOVEEn riveissä 14 ottelussa tehot 3+2.
– Seuramme lahjakkaimpiin pelaajiin kuuluva Kos on työteliäs, isokokoinen ja monipuolinen hyökkääjä. Hänellä on ollut rikkonainen vuosi, mutta odotamme hänen pystyvän kilpailemaan paikasta Liiga-joukkueessamme jo ensi kaudella. Kun hän saa alle ehjiä viikkoja, kuukausia ja vuosia sekä kovaa arjen työtä ja fyysistä harjoittelua, tulee hän kehittymään pelaajana valtavasti seuraavien vuosien aikana, Koskela sanoo.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Jokerien Liiga-paluu saa ikävän käänteen – tässä illan ketjut
- Liiga-avauksen alla tärähti – neljä sääntömuutosta!
- Jukka Jalonen kohtasi Leijonat vastustajana – myöntää suoraan: ”Todella outoa”
- MTV: Liigan playoffit uusiksi – tuttu systeemi tekemässä paluun
- MTV: Liigaan iso sääntöuudistus juuri ennen kauden alkua
- Ruotsista kajahti suora vaatimus Rikard Grönborgille – ”Tuo se mukanasi Suomesta”
- Niclas Westerholm: paluu Liigaan!
- IS: Jokereille karu takaisku juuri ennen Liiga-avausta – ”Turhauttavaa”
- Ismo Lehkonen Ylellä: Tämä huolettaa Patrik Laineen NHL-tilanteessa
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”
- Jokerit jää taakse – IL: Liiga-konkari vaihtaa seuraa
- NHL jää taakse – Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Venäjälle
- Jokerit: kaksi pelaajaa ulos!
- Liiga-mestari siirtyy ensimmäistä kertaa ulkomaille – tässä uusi osoite
- Suomalaispuolustajalle iso kunnia Sveitsissä – valittiin joukkueensa kapteeniksi!
- Urheilucast: Kiekkolegenda haluaa takaisin Liigaan – ”Puhelimessa on äänet päällä”