IS: Luke Martin kertoo mielipiteensä Ville Peltosesta: ”Hänellä ei ole helppo työ”
HIFK:n runkosarja jäi kauas odotuksista. Helsinkiläisten pelaajamateriaali on todella vahva, ja monissa kausiennakoissa joukkuetta povattiin Liigan ykköseksi. Lopulta HIFK jäi kuitenkin runkosarjan kuudenneksi.
Ajoittain HIFK:n hyökkäyspeli oli pahasti tukossa ja päävalmentaja Ville Peltonen sai kovaa kritiikkiä. HIFK:n puolustaja Luke Martin paljastaa Ilta-Sanomien haastattelussa, mitä mieltä on Peltosesta.
– Hänellä ei ole helppo työ. Häviämme yhden pelin ja kaikki haluavat, että hän saa potkut, Martin kommentoi.
– Hän (Peltonen) on tehnyt hyvää työtä pitäessään laivamme liikkeessä. Hän on antanut minulle kaikki avaimet menestyä täällä.
Runkosarjassa Martin oli yksi joukkueen tasaisimmista suorittajista. Hän iski lopulta 56 otteluun tehot 10+37=47.
Liigan puolivälierissä HIFK kohtaa Pelicansin. Sarjan ensimmäinen ottelu pelataan keskiviikkona Lahdessa.
LUE MYÖS
- Mikko Rantanen kaupittelee luksuskotiaan – jättimäinen hintalappu
- Lähde: Suomalaispuolustaja lähdössä NHL:stä
- Leijonien joukkue Sveitsin EHT-turnaukseen julki – mukana yksi ensikertalainen
- AL: Ilvekseltä kova ryöstö toisesta Liiga-seurasta – Leijonat-sentteri haaviin!
- Leijonat-puolustaja: uusi seura!
- Matias Maccelli: surkea uutinen
- Liiga-Jokereille huippuhankinta! IL: Haaviin entinen NHL-hyökkääjä
- Raimo Helmiseltä huvittava lohkaisu – vastustajan valmentaja repesi nauruun
- Suomalaishyökkääjä lähetettiin NHL:stä farmiin – nyt tipahti karu uutinen
- Jesse Puljujärvi katkaisi pitkän kuivan kautensa – nousi ratkaisijaksi!
- Urheilucast: Ryan Lasch palaamassa Liigaan – tämä seura kintereillä
- SS: Kärpät kiinnitti KalPan mestarihyökkääjän
- TPS:lle rajua tylytystä – Elmo Aittola lataa kovaa tekstiä: ”Täysin väärässä sarjassa”
- Liiga-Jokereille huippuhankinta! IL: Haaviin entinen NHL-hyökkääjä
- Matias Maccelli: surkea uutinen
- Raimo Helmiseltä huvittava lohkaisu – vastustajan valmentaja repesi nauruun
- HIFK: kaksi pelaajaa sivuun kokoonpanosta
- Suomalaishyökkääjä lähetettiin NHL:stä farmiin – nyt tipahti karu uutinen
- Tässä Jukurien ensi kauden valmennustiimi!
- SHL-mestari tekee tilaa kokoonpanoonsa – suomalaiskaksikko myynnissä