GM vihjaa: Yhdysvallat kasaa nimekästä tähtisikermää MM-kisoihin!
Yhdysvallat on saamassa kevään MM-kisoissa jäälle nimivahvan joukkueen, ainakin mikäli on uskominen maan GM:nä ensi vuoden 4 Nations Face-offissa sekä olympialaisissa toimivaa Bill Guerinia.
Guerin haluaa nähdä ehdolla edellä mainittuihin turnauksiin olevien pelaajien otteita jo keväällä Tshekeissä pelattavassa MM-turnauksessa.
– MM-kisat ovat erittäin tärkeässä roolissa. Meillä on pelaajia, joiden pelipaikka molempiin turnauksiin on käytännössä lukittu, mutta on myös iso määrä pelaajia, jotka ovat rajatapauksia. Jos he eivät pelaa pudotuspeleissä tai eivät ole pelanneet merkityksellisiä pelejä pitkään aikaan, haluan nähdä heidät MM-jäillä, Guerin kertoo The Athleticille.
Guerin myöntää, että kieltäytyminen MM-kisoista ilman pätevää syytä saattaa vaikuttaa myös tulevien ”isojen” turnausten pelaajavalintoihin.
– Haluan nähdä sitoutuneisuutta. Jos matka Karibialle on MM-kisoja tärkeämpi, en koe pelaajan olevan riittävän sitoutunut. Ymmärrän tapaukset, joissa pelaajilla on häitä, lapsen syntymä tai vastaavaa, mutta jos ei ole, Guerin jättää lauseen kesken.
Tshekin MM-turnaus pelataan tänä keväänä 10.-26. toukokuuta.
NÄIN KATSOT KAIKKI MM-KISOJEN OTTELUT ILMAISEKSI!LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- IL: Liiga-tähti sivussa MM-kokoonpanosta – tässä syy
- MM-kisojen ensimmäinen putoajamaa selvillä
- Näkökulma: MM-kisat ovat isoissa ongelmissa – tällä muutoksella kaikki olisi korjattu
- Leijonien aloittava maalivahti selvisi – tällä kokoonpanolla Itävallan kimppuun!
- Liigasta tuttu puolustaja päättää pelaajauransa – löysi heti uuden työn
- Tämä asia MM-kisoissa yllätti Jussi Tapolan: ”Ei ole vähään aikaan ollut”
- Tässä Leijonien duunariketjun salaisuus – Waltteri Merelä hehkuttaa: ”Äärimmäisen hyvä”
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Ovi käy: KooKoo menettää tähtipelaajansa – huhut vievät kilpailijan leiriin!
- Näkökulma: Ruotsi on jo vuosia kaivanut verta nenästään – nyt se saa, mitä tilaa
- LIVESEURANTA: Suomi – Iso-Britannia – Leijonat jatkaa voittojen tiellä
- Ville Nieminen täräytti suoraan – tästä Leijonat-pelaajasta tulee NHL-tähti: ”30 maalia ja 40 syöttöä”
- Jännäksi menee – tätä Latvian yllätysvoitto tarkoittaa Leijonien lohkolle
- Jättikaappaus tulossa? Jokerit jahtaa Liigan entistä supertähteä
- Antti Pennanen mylläsi Leijonien ketjut uusiksi: NHL-vahvistus tekee paluun!
- Tre Kronorille shokkitappio! Jymypaukku muhii MM-kisoissa
- MTV: Yksi Leijonien pelaaja on lyönyt Karri Kiven ällikällä – ”Ylittänyt odotukset”
- Ruotsalaiset raivona – Jukka Jalonen joutui vastaamaan: ”En nähnyt”
- Latvia jysäytti sensaation!
- Jokerit-tähti näki kaiken – Ruotsin MM-joukkueessa raju välikohtaus!