Nämä pelaajat putosivat Leijonien MM-kisajoukkueesta viime metreillä
Leijonien joukkue kevään MM-kisoihin julkaistiin sunnuntai-iltana.
Joukkue julkistettiin Tshekissä pelatun EHT-turnauksen päätteeksi. Turnauksessa mukana oli runsas määrä pelaajia antamassa näyttöjä Jukka Jalosen valmennustiimille. Tämän vuoksi useamman pelaajan kohtalona oli pudota ulos kisajoukkueesta aivan viimeisillä metreillä.
Tshekin EHT-turnauksessa oli mukana kahdeksan pelaajaa, jotka joutuivat pettymään viimeisten joukossa eivätkä saaneet kutsua MM-kisoihin. He ovat puolustajat Atro Leppänen, Aleksi Matinmikko, Axel Rindell ja Tobias Winberg sekä hyökkääjät Markus Nurmi, Julius Mattila, Joona Luoto ja Eemeli Suomi.
– Lopullisen joukkueen valitseminen on aina vaikeaa, sillä taitavia, sitoutuneita pelaajia jää väkisin kokoonpanon ulkopuolelle. Koko johtoryhmän puolesta iso kiitos leirityksessä mukana olleille pelaajille, jotka eivät tällä kertaa tulleet valituksi lopulliseen kisajoukkueeseen, Jalonen kiittää kokoonpanosta tiputettuja pelaajia.
Pudonneista pelaajista Nurmi loukkaantui torstain Tshekki-ottelussa eikä pelannut turnauksessa enää sen jälkeen.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- ESS: Liiga-seuralle huonoja uutisia NHL:stä
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!