Tapparan mestarihyökkääjä jätettiin ulos MM-kisoista – syynä oluen juominen

Tapparan mestarijoukkueessa hyvin tällä kaudella esiintynyt Philip Granath on jätetty ulos maajoukkuetoiminnasta.
21-vuotias hyökkääjä ei ole päässyt pelaamaan koko kaudella Norjan maajoukkueessa, eikä hänellä ole MM-kisoihinkaan asiaa, vaikka näytöt olisivat riittäisivät joukkueeseen.
Granath kertoi norjalaisen TV2:n haastattelussa, että hän on ollut hyllytettynä viime kevään MM-kisoista lähtien, jolloin hän rikkoi joukkueen sääntöjä kesken turnauksen.
– Viime MM-kisoissa minä ja pari muuta pelaajaa olimme katsomossa ja joimme pari olutta.
– Se tapahtui ottelun aikana. Pelasin ensimmäiset pelit ja sitten minulle kerrottiin, etten pääse enää pelaamaan. Sitten join oluen. Se oli uskomattoman typerää ja kadun sitä jälkeenpäin. En tekisi sitä uudelleen, Granath kertoi.
Norjan maajoukkuepäävalmentaja Tobias Johanssonin mukaan Granath on ollut sivussa kurinpidollisista syistä. Granath on keskustellut asiasta Johanssonin kanssa – mutta tuloksetta. Tappara-hyökkääjän mukaan viime kevään rikkomus on syynä sille, ettei häntä valittu tämän kevään kisajoukkueeseen.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!
- TPS-kapteeni lähtee: siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- Suomen kaukalot saavat jäädä – HPK-puolustaja löysi uuden seuran
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- SaiPa rysäytti huippuhankinnan: haaviin Leijonat-hyökkääjä!