Tässä Ilveksen uusi päävalmentaja!
Tampereen Ilves on palkannut Tommi Niemelän seuran uudeksi päävalmentajaksi. Niemelän sopimus ulottuu kevääseen 2026 saakka.
Helsingistä lähtöisin oleva 40-vuotias Niemelä on työskennellyt Lahden Pelicansin peräsimessä edelliset neljä kautta. Hän johdatti pussinokat kahdella viime kaudella hopeaan.
Niemelän vyöllä on myös kokemusta Sveitsin pääsarjasta HC Lausannen apuvalmentajan tehtävistä kahdelta kaudelta. Tätä ennen hän työskenteli Suomen nuorisomaajoukkueissa kolmen vuoden ajan.
– Tommi Niemelä oli ykkösehdokkaamme, ja saamme hänestä erittäin motivoituneen ja ulospäin suuntautuneen huippuvalmentajan. Tommi tunnetaan kovasta työmäärästään, ja hänellä on kokemusta myös kansainvälisestä jääkiekosta. Hän pystyy johtamaan pelin ja pelaajien kokonaisvaltaista kehitysprosessia arjessa ja viemään sitä seuraavalle tasolle. Tärkeää on myös positiivisen ja energisen ilmapiirin luominen arkeen ilman, että tarvitsee tinkiä yhtään vaatimustasosta, sekä kyky kommunikoida niin suomeksi kuin englanniksikin, Ilveksen urheilujohtaja Timo Koskela kommentoi tiedotteessa.
Ilvestä viime kaudella valmentanut Antti Pennanen siirtyy ensi kaudeksi Suomen A-maajoukkueen päävalmentajaksi. Ilveksen kausi 2023-24 päättyi suureen pettymykseen, kun seura hävisi puolivälierissä KalPalle.
LUE MYÖS:
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Naisten MM-kisat 2026: Naisleijonien ottelut, tv-lähetysajat ja selostajat
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Venäjän MM-paluusta seurasi jälleen uusi uhkaus – pitkäaikainen sponsori harkitsee lähtöä!
- HPK:lta kaksi pelaajaratkaisua – mestaripuolustajalle jatkosopimus, maalivahti Suomi-sarjaan
- Liigassa hurja päävalmentajaruletti – HIFK nappasi tähtiluotsin!
- Nyt se on varmaa: Raimo Helminen palaa Ilvekseen – SaiPa julkisti uuden päävalmentajansa
- Leijonien kausi käyntiin – näin näet Sveitsi–Suomi-ottelun ilmaiseksi tv:ssä
- Venäläismedialta rajua tekstiä Suomesta: ”Mielenterveyden kanssa ongelmia”
- Yle: Ismo Lehkonen varoittaa Liigan jättisiirtojen seurauksista: ”Voi tulla aikamoinen häiriötekijä”
- Brad Lambert heivattiin siirtolistalle NHL:ssä – nyt selvisi lopputulos
- Urheilucast: Kärpät haluaa omansa takaisin – Liiga-seuran avainpelaaja lämpeni ajatukselle!
- Venäjän urheiluministeriltä hurja ulostulo – uhkaa Suomea ja muita maita kovilla seurauksilla!
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!