Näkökulma: Uusi Leijonat-tähti on syttynyt! Oliver Kapanen tekee MM-kisoissa poikkeuksellista jälkeä

Jääkiekon MM-kisoissa on syttynyt uusi Leijonat-tähti, kirjoittaa Leijonat.comin toimittaja Miikka Lahtinen.
Hyökkääjä Oliver Kapanen ei ollut vielä ennen MM-turnauksen alkua kovinkaan tunnettu nimi muualla kuin Suomessa, mutta tilanne on muuttunut nopeasti.
20-vuotias suomalainen on noussut MM-kisojen aikana kiekkoihmisten huulille, kun hän on iskenyt kolmessa ottelussa peräti viisi maalia. Kyseiset tehopisteet riittävät kirjoitushetkellä maalipörssin ykkössijaan ja pistepörssin kakkossijaan.
Kuka olisi uskonut tähän ennen kisoja? No, tuskin kovinkaan moni.
Joku voisi vähätellä Kapasen maalimäärää, koska kyseiset osumat ovat syntyneet Iso-Britanniaa ja Norjaa vastaan, mutta viime vuosina tällaisia maalimääriä on nähty harvoin koko turnauksen aikana. Esimerkiksi vuonna 2022 Leijonien maalikuninkuus irtosi neljällä osumalla, ja vuonna 2023 kolmella osumalla. Ja kyllä, niinäkin vuosina pelattiin ennakkoon heikompia maita vastaan.
Eivät Kapasen maalit ole vahingossa syntyneet saman kaverin lavasta. Kyse on kyvystä olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Onnistumiset ovat ruokkineet itseluottamusta – ja se näkyy tällä hetkellä tulostaululla.
Kapasen kohdalla kausi on ollut alusta lähtien nousujohteinen. Vahvat otteet Liigassa toivat ensimmäistä kertaa kutsun Leijoniin. Onnistumiset maajoukkueessa avasivat ovet MM-kisoihin. Ja nyt arvokisoissa esitykset ovat sitä tasoa, että suomalaisen varanneen NHL-seura Montreal Canadiensin toimistolla hierotaan jo käsiä yhteen.
Mutta eipäs hätiköidä, eikä nuorukainen teekään niin.
Ensi kaudeksi Kapanen on tehnyt jo sopimuksen Timrå IK:n kanssa. Siirtyminen Liigasta SHL:ään on fiksu ja maltillinen veto tässä vaiheessa uraa. Useat arvostetut kiekkoihmiset, kuten esimerkiksi Jukka Jalonen ja Olli Jokinen, pitävät SHL:ää tällä hetkellä Euroopan ykkössarjana, joka toimii hyvänä kasvualustana NHL:ään.
Ruotsissa Kapasesta leivotaan entistä valmiimpi pelaaja maailman parhaaseen kiekkosarjaan, jossa hän varmasti jonain päivänä pelaa.
Miikka Lahtinen
X: @ladalahtinen
LUE MYÖS
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Tässä on Leijonien aloittava maalivahti Yhdysvaltoja vastaan
- Sarjakärki vaihtui Liigassa – Sami Kapasen Pelicans-debyytistä tuli ilotulitusta
- 4 Nations alkaa! Kanadalla karu tilanne – kaatuuko suosikki tähän?
- Miro Aaltonen kärysi kokaiinista – uusi seura löytyi heti
- Topi Jaakola sai potkut – nyt löytyi uusi seura
- Tässä Teemu Pulkkisen uusi seura!
- Leijonat-hyökkääjä Miro Aaltonen kärysi kokaiinista – näin pitkä pelikielto tuli!
- Ruotsalaispelaaja kauhistelee jo Leijonien NHL-supertähden kohtaamista: ”Hän tulee jyräämään minut”
- Leijonilta rohkea viime hetken muutos – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Tässä ovat Leijonien alustavat ketjut 4 Nationsissa!
- Pohjois-Amerikassa vähätellään Leijonia – naureskelua erityisesti yhdelle pelaajalle: ”Unohdin jo hänen nimensä”
- Ruotsalaispelaaja kauhistelee jo Leijonien NHL-supertähden kohtaamista: ”Hän tulee jyräämään minut”
- IL: Tähän osoitteeseen Jesse Puljujärvi haluaa!
- Tässä ovat Leijonien alustavat ketjut 4 Nationsissa!
- MTV: Teemu Pulkkisen sopimus revitty – joukkue vaihtuu!
- Leijonilta rohkea viime hetken muutos – Antti Pennanen: ”Viikonloppuna tehtiin päätös”
- Miika Elomon kuolemasta uutta tietoa
- NHL-megatähti jää pois 4 Nations -turnauksesta!
- Leijonien 4 Nations -avausvastus harjoitteli ensimmäistä kertaa – tässä Yhdysvaltain kentälliset
- Huhhuh! Tällaisilla ketjuilla Kanada on lähdössä 4 Nations -turnaukseen