Jukka Jalonen ärtyneenä hallin uumenissa: ”Vähän helpolla annettiin”

PRAHA. Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen oli silmin nähden ärtynyt mies, kun Suomi oli hetkeä aiemmin hävinnyt MM-kisoissa Kanadalle 3-5.
Suomi on nyt pelannut kisoissa viisi ottelua, joista se on voittanut kaksi ja hävinnyt peräti kolme. Tappiot ovat olleet niukkoja, mutta heikkojen tulosten myötä edes jatkoonpääsy lohkovaiheesta ei ole suinkaan varmaa.
– Hyvä peli pelattiin monessa suhteessa. Hyvä alku ja muutenkin, luotiin paikkoja ihan riittämiin. Mutta sitten kuitenkin muutama lapsus tuli omassa päässä, Jalonen sanoi pelin jälkeen.
– Jotenkin tuntui, että vähän helpolla maalit ja maalipaikat annettiin. Kahdeksan paikkaa annettiin tasakentillä, ja ne tekivät neljä maalia niistä. Se on aika kova tehokkuus. Tietysti, kun maalin edessä pääsee hääräämään vähän yksikseen…
– Vähän erikoisia lapsuksia oli tänään, maksettiin isoa hintaa siitä. Muuten joukkueen ilme oli hyvä, ei voi moittia ketään.
Jalonen on pitkin turnausta harmitellut puolustuspelaamisen virheitä, mutta oli kuitenkin sitä mieltä, että samat virheet eivät ole toistuneet.
– Ei meillä nyt niin hirveästi niitä ole ollut. Hyvin eri tyylisiä maaleja oli kuin Itävaltaa vastaan. Siellä piti laittaa kroppaa likoon viivalla, eihän sellaisia maaleja tullut tänään yhtään. Että hyvin eri tyylisiä, mutta tämä on hokia ja tänään meni näin, Jalonen sanoi.
Voisi kuvitella, että paine alkaisi jo pikku hiljaa tuntua, sillä Suomen joukkuetta seurataan hyvin tiiviisti sekä mediassa että koko kansan parissa. Jalonen kiisti, että paine tuntuisi joukkueessa.
– Ei ainakaan näkynyt jäällä yhtään. Mielestäni hyvin tultiin peliin ja pelattiinkin, mutta sitten tuli pieniä pelinlukuvirheitä, mutta eivät ne nyt paineista johdu. Siis sellaisista, että jos pelit loppuvat tähän alkusarjaan, niin ei se nyt siitä varmaan johdu. Virheitä tulee välillä, niille ei vain voi mitään.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- Sopimus purkissa – kultaleijona jatkaa uraansa ulkomailla
- Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus lähtee – tässä uusi seura!
- TPS:n pikakiituri loikkaa toiseen Liiga-seuraan!
- Entisen Liiga-vahdin pitkä sopimus mitätöityi – uusi joukkue löytyi
- Tapparan mestaripuolustaja siirtyy huippuseuraan!
- HIFK jäi nuolemaan näppejään – ykkösvahti solmi NHL-sopimuksen!
- Suomalaishyökkääjä saa kehuja Ruotsissa: ”Superurheilija”
- HIFK:n nuori hyökkääjä lähtee Pohjois-Amerikkaan!
- Lähde: Entinen NHL-hyökkääjä lähtee Tapparasta – tässä uusi seura?
- NHL: Tässä Leijonien joukkue olympialaisiin!