Jymypaljastus! Aitio: HIFK kaappaamassa toisen Liiga-seuran urheilujohtajan?
HIFK etsii edelleen uutta urheilujohtajaa. Tobias Salmelainen irtisanoutui tehtävästään kauden päätteeksi, kun helsinkiläiset eivät päässeet Liigan puolivälieriä pidemmälle.
Aition tietojen mukaan HIFK:n uudeksi urheilujohtajaksi on ehdolla kaksi nimeä. Toinen heistä on KooKoossa kymmenen vuotta urheilujohtajana työskennellyt Jarno Kultanen.
Kultasella on vahva HIFK-tausta omalta pelaajauraltaan. Hän edusti helsinkiläisseuraa yhteensä kuuden kauden ajan ja juhli seuran paidassa Suomen mestaruutta vuonna 1998.
KooKoossa Kultanen on tehnyt hyvää työtä ja hänen ulkomaalaishankintansa ovat onnistuneet kovalla prosentilla. Tällä kaudella joukkueessa pelasivat muun muassa puolustaja Charles-Edouard D’Astous (17+29) sekä hyökkääjät Ben Tardif (15+35) ja Axel Ottosson (9+25).
LUE MYÖS
- IL: NHL:n televisiointi Suomessa jakautuu usealle eri taholle – kysymysmerkkejä yhä ilmoilla
- IS: Patrik Bartosakista tuli uusi tieto – sitten tähtivahti täräytti viestin Esko Seppäselle
- Liiga-hyökkääjän sopimus pistettiin silppuriin – uusi seura löytyi heti!
- Pohjois-Amerikasta kova väite: Liiga-seura voi menettää ykköstähtensä NHL:ään
- Kiekkotähti tekee hirmutuhoa Liigassa – IS: Topi Nättinen ällistyi: miten tämä mies saatiin Suomeen?
- Liiga-hyökkääjä löysi uuden pelipaikan ulkomailta – on seuran yhdeksäs suomalaispelaaja
- Ratkaisu tuli – ruotsalaisvahvistus ulos Liigasta!
- Ässille karuja uutisia: jälleen kaksi miestä sivuun – viime kauden tehomies viikkoja poissa
- Leijonien MM-ohjelma julki – Ruotsi sai selvän edun
- Yksi peli riitti Jesse Joensuulle – MTV: Jokereiden tähtihankinnasta pysäyttävä huomio
- Kärpät teki nyt suuren ratkaisun – ”Ei olisi ikinä uskonut”
- Yksi peli riitti Jesse Joensuulle – MTV: Jokereiden tähtihankinnasta pysäyttävä huomio
- Liiga-hyökkääjä löysi uuden pelipaikan ulkomailta – on seuran yhdeksäs suomalaispelaaja
- Ratkaisu tuli – ruotsalaisvahvistus ulos Liigasta!
- Lukko koki ison takaiskun – näin kommentoi Tomi Lämsä
- Urheilucast: Jokereiden mitta täyttyi – jättiratkaisu vireillä!
- Leijonien MM-ohjelma julki – Ruotsi sai selvän edun
- Ukko-Pekka Luukkonen kuuli NHL-siirtohuhuista yllättävästä osoitteesta
- Ässille karuja uutisia: jälleen kaksi miestä sivuun – viime kauden tehomies viikkoja poissa
- Tuomio tuli – Liiga-kauden ensimmäinen pelikielto julki!