Näkökulma: Nyt Leijonat herätys! Tässä on Kanadan suurin heikkous, johon on syytä iskeä
Leijonilla on lauantaina edessään MM-kisojen kovin testi tähän mennessä, kun vastaan asettuu Kanada. Vastustajan rosteri pullistelee NHL-tähtiä, mutta joukkueessa on myös yksi suuri heikkous.
Kanadan maalivahtipeli on ollut tähän menneessä todella heikkoa. Ykkösvahti Jordan Binnington aloittaa todennäköisesti Leijonia vastaan, eikä hän ole tähän menneessä vakuuttanut. Kahden pelatun ottelun jälkeen Binningtonin torjuntaprosentti on murheellinen 82,9.
Binnington on myös maalivahdiksi todella kuumatunteinen. NHL:ssä hän on saanut useita raivokohtauksia, jotka ovat päättyneet erikoiseen uhitteluun ja huuteluun. Nyt Binningtonin pinna saattaa olla jo valmiiksi kireällä, kun koppi ei ole tarttunut.
Itävaltaa vastaan Leijonilla oli vaikeuksia saada aikaan laadukkaita laukauksia. Ylivoimalla Suomi ei päässyt rakentamaan kunnon maalipaikkoja ja tasakentällisinkin kiekkoa heitettiin pääosin maalille siniviivalta. Nyt tarvitaan suoraviivaisempaa otetta.
Nyt Kanadaa vastaan lähtöasetelma on erilainen. Suomi on puolustuskannalla ja yrittää iskeä vastahyökkäyksistä. Niissä tilaa aukeaa enemmän, ja Leijonat saa mahdollisuuden testata Kanadan maalivahtipeliä, kunhan ratkaisut eivät mene hieromiseksi.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Faneille herkkua – näin voit seurata Liigan päätöskierrosta ilmaiseksi!
- Liiga-seuran kapteeni uhkasi heittää hanskat tiskiin – näin kävi
- Se oli siinä – Juha Jääskä koki karun kohtalon NHL:ssä
- Toimittaja paljasti: Suomi päätyy radikaaliin ratkaisuun World Cupin suhteen, jos Venäjä on mukana
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään