Jukka Jalonen hajotti Leijonien parhaan ketjun – näin hän perusteli

PRAHA. Leijonat pelaa tänään maanantaina jo käytännössä elämän ja kuoleman ottelussa Tanskaa vastaan MM-kisoissa.
Suomen on hyvin mahdollisesti pakko saada ottelusta vähintään yksi piste, jotta haave puolivälieristä pysyisi elossa.
Illan otteluun Suomi lähtee ketjukoostumuksilla, joihin on tehty vain yksi muutos: Patrik Puistola nousee pelaavaan kokoonpanoon Ahti Oksasen tilalle.
– Hän on ollut tehokas meillä EHT:llä ja treenipeleissä. Vähän kiekollista rohkeutta ja uskallusta, kykyä luoda paikkoja itselleen ja muille. Sitähän siinä haetaan, Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen sanoi maanantain harjoitusten jälkeen.
Valinta on siinä mielessä yllättävä, että juuri Oliver Kapasen, Jesse Puljujärven ja Ahti Oksasen muodostama kakkosketju on ollut Leijonien paras tähän mennessä.
– Meillä oli eilen palaveri kaikkien kanssa. Ei näitä asioita nyt välttämättä aina sillä tavalla käydä, että ”tuli yksi harhasyöttö, niin et pelaa” tai jotain muuta. Kokonaisuus ratkaisee ja monta peliä, miten on pelannut. Ei näitä hätiköidysti tehdä, Jalonen vakuutti.
Tanskaa vastaan Leijonien maalia vartioi Emil Larmi. Jalosen mukaan siihenkään ei liity mitään draamaa, vaan asia on ollut ennalta sovittu.
– Meillä on ollut selvä suunnitelma koko ajan. Teillä ei ole ollut tietoa siitä, mutta meillä on. Muutoksia ei ole tehty, eikä vielä ole ollut tarpeen tehdä. Katsotaan tämä peli ja huominen peli, ja mitä tehdään sen jälkeen. Meillä on ollut alusta asti suunnitelma, miten pelataan, ja veskarit ovat tienneet sen, Jalonen sanoi.
Suomi on viiden pelin jälkeen sillassa, mikä on tavallaan absurdia, sillä Leijonat ei ole juuri ollut häviöllä turnauksen aikana. Suomi ei ole pelillisesti romahtanut oikeastaan missään vaiheessa, mutta tasaiset väännöt se on hävinnyt.
– Niin siis me olisimme voineet voittaa kaikki pelit tähän mennessä. Kyllä me tiedetään, mihin me parhaimmillaan pystymme. Tänään lähdetään voittamaan ja ylittämään se kynnys. Siinähän on ollut vähän sellainen ongelma, että kumpi sen yhden maalin enemmän tekee. Me emme ole pystyneet ja olemme hävinneet, Jalonen sanoi.
– Emme ole olleet yhdessäkään pelissä alakynnessä. Siihen me luotamme, että tänään kun lähtee samalla tavalla kuin Kanadaa vastaan peli käyntiin, niin kyllä me vahvoilla olemme.
Kanada-pelin alku oli Leijonilta todella vahva. Suomi meni nopeassa tahdissa 2-0-johtoon, kun Kanada vielä ihmetteli, mikä pyörremysky sieltä oikein tuli.
– Kyllähän se kuitenkin aika hyvä joukkue on, ja olivathan he aika takaseinässä. Mutta eihän 60:tä minuuttia pysty tuolla tavalla ketään vastaan pelaamaan, se on selvä. Mutta ainakin ajoittain pitää yrittää, Jalonen sanoi.
Tanska-ottelusta Jalonen odottaa hyvin erilaista.
– Kyllä siellä hyökkäysvoimaa on, taitavia pelaaja ja hyvin liikkuvia, hyvät vastaiskut. Vähän erilaista peliä pelaavat. Tolppatrappia tulee, ja puolustavat vähän eri lailla kuin osa joukkueista. Pitää vielä käydä läpi pelaajien kanssa.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Nimet paperissa – entiselle Liiga-tähdelle jättimäinen sopimus NHL:ssä!
- Mestiksen parhaana palkittu puolustaja palaa Suomeen – takana pelaamaton kausi
- TPS-hyökkääjä siirtyy ulkomaille – liittyy todelliseen suomalaisväritteiseen joukkueeseen
- Aitio: Petri Kontiola oli vakavassa onnettomuudessa
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Yllätysvalinta: Kärpistä tuttu suomalainen siirtyy eksoottiseen kiekkomaahan!
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Siirto julki – Liigan tähtihyökkääjän uusi joukkue varmistui
- The Athletic: Aleksander Barkovista huima arvio
- Aleksander Barkovin pelitoverista karmea paljastus
- Kärpistä tuttu hyökkääjä löysi uuden joukkueen!
- Liigasta tuttu hyökkääjä siirtyy Mestikseen – viime kausi jäi kokonaan väliin
- Jokerien huippulupaus siirtyy Pohjois-Amerikkaan!
- Urheilucast: Ilves teki sopimuksen Liigan tähtipelaajan kanssa – yllättävä käänne muutti kaiken
- Jesse Puljujärvi Ylelle: Tästä syystä NHL sai jäädä
- Huippulupaus jättää HIFK:n – tässä uusi osoite!
- Mikael Granlundista iso paljastus: Hylkäsi toisen NHL-seuran jättitarjouksen