Jukka Jalonen sanoi, mihin Ruotsi voi kaatua – ”Ihmisiä nekin ovat”

PRAHA. Jukka Jalosen mukaan Suomi voi lähteä ilman paineita torstain puolivälierään Ruotsia vastaan.
Suomi ylsi MM-kisojen puolivälieriin niukin naukin, kun taas Ruotsi voitti oman lohkonsa puhtaalla pelillä. Torstaina Ruotsi on suuri ennakkosuosikki.
– Eikö se ole aika inhimillistä, kun katsoo joukkueiden kokoonpanoja. Mutta me olemme ennenkin olleet altavastaajia, myös Ruotsia vastaan, Jalonen sanoi.
– Siinähän muuttuu aika lailla asetelma suhteessa vaikka tällaiseen peliin taikka runkosarjan johonkin peliin, koska hävinnyt putoaa jatkosta.
– Kaikki ymmärtävät, kummalla siinä pelissä on paine. On ihan selvää, että ihminen ei ihan niin selvästi pysty pelaamaan, kun on painetta ja pelkoa häviämisestä, niin kuin kaikki me tiedämme. Ihan samanlaisia ihmisiä ne on ne Ruotsin NHL-pelaajatkin.
Leijonat.com kysyi Jaloselta, mistä hän kokeneena pudotuspeliotteluiden voittajana ammentaa uskoa pelaajille, joista moni on melko kokemattomia tällaisissa väännöissä.
– Kyllä me katsomme meidän hyviä asioitamme, mitä olemme tehneet oikealla tavalla ja mitä pitää toistaa jatkossakin. Sitten se on tietysti kiinni siitä, millaisia ratkaisuja yksittäinen pelaaja tekee tiukoissa paikoissa. Tekeekö oikeita vai ei niin hyviä, Jalonen sanoi.
– Pienistä asioista on kiinni, mihin kiekon siirrät jossain painetilanteessa ja miten sijoitut jossain tilanteessa ilman kiekkoa ja näin poispäin. Sitten pitää vain toivoa, että pelaajat tekevät fiksuja juttuja niin kuin parhaimmillaan tekevät.
Jalosen mukaan Leijonilla on mahdollisuus, mutta se vaatii, että henkisesti ja fyysisesti joukkue on sataprosenttisen valmis pelaamaan.
– Jos me saadaan sellainen draivi päälle kuten parhaimmillamme, meillä on mahdollisuus. Siitähän on kysymys pitkälti. Mutta pitää olla ihan ytimessä henkisesti ja fyysisesti. Sen nyt varmaan kaikki tajuavat, että tämä ei ole mikään pelitapajuttu nyt, vaan mies miestä vastaan -vääntämistä.
Suomen ja Ruotsin välinen ottelu alkaa kello 21.20 Suomen aikaa.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Liiga-seuran tehomies vaihtaa maisemaa – tässä uusi seura
- Jesse Puljujärven tilanteessa täyskäännös – Watson: Tässä ensi kauden seura!
- Dallas Stars kiinnitti megalupauksen seurakaverina pelanneen suomalaisen
- NHL:ssä jysähti – Mikael Granlund teki jättisopimuksen yllätysseuran kanssa!
- Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- Karu kohtalo: Suomalaispuolustaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Toimittaja: Mikael Granlund vaihtaa joukkuetta NHL:ssä!
- Kultaleijona Mikael Seppälän uusi seura selvillä
- Tarmo Reunanen palaa Liigaan: ”Tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta”
- Karu kohtalo: Suomalaispuolustaja sai lähtöpassit NHL:ssä
- Tarmo Reunanen palaa Liigaan: ”Tuo joukkueeseen arvokasta kokemusta”
- Toimittaja: Mikael Granlund vaihtaa joukkuetta NHL:ssä!
- Jesse Puljujärven tilanteessa täyskäännös – Watson: Tässä ensi kauden seura!
- Matias Maccelli kaupattiin – siirtyy NHL:n huippuseuraan!
- Jättisopimus sinetöi suomalaispuolustajan lähdön NHL:ssä? Seura jälleen vaihtumassa
- Joel Armia löysi uuden seuran NHL:ssä!
- TPS rysäytti: Hurja tähtihankinta!
- Henri Jokiharju löi rahoiksi NHL:ssä
- Patrik Laine sai uuden suomalaisen pelitoverin!