Jere Lehtinen selvensi päätöstä Jarmo Kekäläisestä
Leijonat pelaa ensi helmikuussa parhaalla joukkueellaan NHL:n 4 Nations Face-Off -turnauksessa Montrealissa ja Bostonissa.
Eikä Jere Lehtinen ole GM:nä yksin. Hän saa joukkueen kokoamiseen avukseen Jarmo Kekäläisen ja Mikko Koivun.
Kesällä kiekkolööppien puutteessa Leijonien GM-ratkaisua on suomalaismedioissa kritisoitukin. Lehtinen näkee päätökselle kuitenkin selkeät perusteet.
Kekäläinen ei ole töissä Leijonissa ensimmäistä kertaa.
– 4 Nations pelataan Pohjois-Amerikassa pienemmässä kaukalossa. Kekäläinen oli mukana jo Sotshin olympialaisissa ja World Cupissa ja olisi ollut myös 2022 olympialaisissa, joita varten tehtiin paljon työtä siihen asti, kunnes NHL-pelaajat eivät olleetkaan mukana olympialaisissa. Hyvä yhteys meillä on ollut tässä jo pitkään, Lehtinen sanoi.
Koivulla GM-kokemusta on vähemmän, mutta keltanokka hän ei ole.
– Mikko oli Antti Pennasen kanssa alle 20-vuotiaiden kisoissa ja oli mukana Minnesota Wildin kanssa ennen kuin muutti Suomeen. Kävi siellä oppimassa sitä touhua samalla lailla kuin itse aikoinaan Dallasissa. Kombinaatio oli aika selkeä meidän osalta, toteaa Lehtinen.
Samalla Lehtinen muistuttaa, että järkeväähän on hyödyntää merkittävää saatavilla olevaa tietotaitoa, jos sellaista on GM-puolelle tarjolla.
– Valmennus ja johtoryhmä tommoisissa kisoissa, niin miksi siihen ei käytettäisi hyviä henkilöitä, jotka on näyttäneet, että osaa eri osa-alueita.
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Täysi hutihankinta – Liiga-seuran ulkomaalaisvahvistus ulos!
- IIHF selvittää Venäjän päästämistä MM-kisoihin – Suomesta tuli suora varoitus!
- HIFK-tähti Daniel Mäkiaho pettyi Leijonat-debyyttiinsä – ”Ei tekosyitä”
- SaiPa-tähti sai pikahälytyksen EHT:lle – askissa jo lauantaina
- Jukurien NHL-lupaus pakkaa laukkunsa – Liiga-kilpailija kutsuu!
- Antti Pennanen löi luvut pöytään – näin paljon Leijonat maksaa palkkaa!
- Sveitsin tähtivalmentajasta kuuma siirtohuhu – neljä Liiga-seuraa kintereillä