Liigan kultapuolustaja sai huippupestin – siirtyy Sveitsin mestarin riveihin!
Kuva: All Over Press
Liigassa Suomen mestaruuden Tapparan paidassa keväällä 2022 voittanut Santtu Kinnunen, 25, jatkaa uraansa Sveitsin pääsarjassa.
Viimeiset kaksi kautta Charlotte Checkersin AHL-joukkueen takalinjoilla luutinut puolustaja on solminut yksivuotisen sopimuksen Sveitsin mestari Z’urich Lionsin kanssa.
Kinnunen iski viime kaudella AHL:ssä pelaamissaan 68 ottelussa tehot 4+17=21.
Lionsissa Kinnunen saa pelikavereikseen Leijonistakin tutun kaksikon, sillä seuraa edustavat tulevalla kaudella suomalaisista myös Juho Lammikko ja Mikko Lehtonen.
Kinnunen on edustanut aiemmin urallaan myös Pelicansia sekä Peliittoja. Tapparassa puolustaja vietti ennen ulkomaille siirtymistään kaksi kautta.
LUE MYÖS:
- Nyt tuli suoraa tekstiä – tämän maan pääministeri haluaa Venäjän MM-kisoihin!
- Kaksi uutta maata liittyi Suomen rintamaan – kieltäytyvät pelaamasta Venäjää vastaan!
- Venäjän paluu oli liikaa – tunnettu suomalaisyritys uhkaa jättää MM-kisat!
- MM-kisamaa liittyi Suomen Venäjä-boikottiin – jyrkkä ilmoitus julki!
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Urheilucast: Tappara ryöväämässä toisen Liiga-seuran pistekärjen – neuvottelut pitkällä!
- Urheilucast: Tappara ja Ilves taistelevat Liigan maalitykistä – kova tarjouskilpa käynnissä!
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- Sopimus julki – Petteri Lindbohmin uusi seura selvillä!

- Urheilucast: Leijonat teki Raimo Helmiselle jättitarjouksen
- Nyt tuli jyrkkä linjaus – Suomi kieltäytyy pelaamasta Venäjää vastaan!
- Jori Lehterän pöydällä muhkeat tarjoukset – Urheilucast paljasti kaksi kosijaa!
- Leijonat-puolustaja Juuso Riikolan tulevaisuus ratkesi – solmi uuden sopimuksen
- MM-kisaisäntä sulkee oven Venäjältä – viisumeita ei heru!
- Turku teki ison päätöksen – uhkaa luopua MM-isännyydestä Venäjän takia!
- Liiga-seurassa ovi käy – kaksi hyökkääjää vapaille markkinoille!