Ruotsalaisseuran valmentaja lataa kovat odotukset Leevi Selänteelle – paljastaa HS:lle: ”Iso rooli tarjolla”
Maanantaina sopimuksen Ruotsin neljänneksi korkeimmalla sarjatasolla pelaavan Ockelbo HC:n kanssa solminutta Leevi Selännettö odottaa vastuullinen rooli uudessa seurassaan.
Joukkueen suomalaisvalmentaja Sam Björklund povaa Teemu Selänteen pojasta kärkipelaajaa alkavalle kaudelle.
– Tämä on todella hyvä hankinta meille, Björklund iloitsee Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa.
– Ruotsissa pelataan vähän eri tavalla kuin Suomessa. Siellä mennään aika kovaa ja luistellaan sekä kamppaillaan paljon. Ruotsalainen pelityyli muistuttaa pohjoisamerikkalaista jääkiekkoa, johon Selänne on tottunut urallaan, suomalaisluotsi muistuttaa.
Selänne pelasi viime kaudella Mestistä Kajaanin Hokin paidassa ja iski 22 runkosarjapelissä tehot 2+2.
– Hän on myös hyvä maalineduspelaaja, joten toivottavasti hänestä tulee kova maalintekijä meille. Sitä varten hänet on tänne hankittu. Kyllä hänelle on iso rooli tarjolla. Hän pelaa kärkiketjuissa ja tietysti ylivoimalla sekä alivoimalla, Björklund listaa odotuksiaan tuoreen hankintansa osalta.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Teuvo Teräväiseltä kaivataan lisää – NHL-sivustolta tyly tuomio
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Ilves pudotti ison uutisen – kiinnitti pitkäaikaisen luottomiehen vuosiksi eteenpäin!
- Yli 600 Liiga-ottelun veteraani: ura ohi – paljasti seuraavan askeleensa
- Kiekko-Espoon kokenut kapteenisto julki – kultaleijonasta uusi kapteeni!
- Suomen mestari Tappara: jättitappiot!
- Teemu Selänne hehkuttaa suomalaisille vierasta urheilulajia: ”Tulee olemaan olympialaisissa”
- Sopimus purettu – Suomen entinen NHL-pelaaja ulos seurastaan!
- Jokereilta myrskyvaroitus! SaiPa sai kunnolla kyytiä
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue kotimaan turnaukseen
- IS: Kari Jaloselta suorat sanat Liigan säännöistä: ”Aika poikkeuksellisia”
- Kultaleijona Patrik Puistola debytoi uudessa seurassaan – latoi heti jättitehot!