Missä ura jatkuu? IS: Leijonat-pakki pitkälle sairaslomalle – yhä ilman sopimusta
Leijonat-puolustaja Ville Pokka, 30, on edelleen sopimusta ensi kaudelle. Huippupuolustajalle olisi Euroopassa varmasti kysyntää, mutta Pokka on vielä pitkään sairaslomalla.
Pokan akillesjänne katkesi juoksuharjoituksissa toukokuun lopussa, kertoo Ilta-Sanomat. Puolustaja on käynyt jo leikkauksessa, mutta toipuu pelikuntoon vasta joulukuuksi. Sairasloman pituus on siis puoli vuotta.
Vaikka Pokalla ei ole työpaikkaa ensi kaudeksi, ei hän ole asiaa stressannut.
– En ole sitä vielä liikaa miettinyt. Pidetään kaikki ovet avoinna. Tarkoitus on pelata vielä pitkään, Pokka kommentoi.
Pokka aloitti ammattilaisuransa aikanaan Kärppien paidassa. Oulusta ollaan oltukin puolustajaan yhteydessä.
– Totta kai he tietävät tilanteeni, Pokka sanoo.
– Joskus kiinnostaisi pelata vielä Kärpissä, mutta en vielä tiedä koska. Kuntoutellaan tässä nyt ensin jalka kuntoon ja katsotaan sitten, mikä on tilanne.
Viime kaudella Pokka pelasi Sveitsin pääsarjassa EHC Biel-Biennessä ja SC Bernissä. 34 ottelussa hän keräsi tililleen tehot 0+10=10.
Leijonissa Pokka on voittanut lähes kaiken mahdollisen: olympiakullan, maailmanmestaruuden ja alle 20-vuotiaiden maailmanmestaruuden.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Urheilucast: Aleksi Saarela vaihtaa Liiga-seuraa – vaati miljoonadiiliä
- Kulisseissa tapahtuu – NHL teki tiukan Venäjä-ratkaisun
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Mikko Rantasesta uutta tietoa!
- Suomalaisvahdit iskussa NHL:ssä: Ukko-Pekka Luukkonen torjui kaiken – Juuse Saros loisti kovassa kiekkosateessa
- Eeli Tolvasesta kantautui karu uutinen
- Tässä Liigan pudotuspeliparit – TPS romahti!
- TPS-luotsi ottaa kantaa Oliver Lauridsenin kohutaklaukseen: ”Itsekin sitä mieltä”
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Entinen HIFK-tähti valitsi Venäjän, Suomi ulos – ”Täydellinen turnauskolmikko”
- IS: Ilves kaappasi tähtivahvistuksen HIFK:n edestä!
- Ällistyttävä video leviää – NHL:n suomalaistulokas keksi aivan uuden aloitustavan
- Urheilucast: Risto Dufva sai huippupestin – tienaa roimat vuositulot!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- Toimittaja: Lukolta hirmuinen jatkosopimus!
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois