Mitä ihmettä? Entisen Liiga-vahdin sopimus purettiin – syynä raskaana oleva vaimo

Ruotsalaismaalivahti Stefan Steen, 31, oli siirtymässä ensi kaudeksi EIHL-sarjaan skotlantilaisen Dundee Starsin riveihin. Sopimus oli allekirjoitettu, mutta syystä tai toisesta sitä ei koskaan julkistettu.
Kaksi päivää ennen suunniteltua lähtöä uusiin maisemiin Steen sai kuitenkin ikäviä uutisia: sopimus on yllättäen purettu. Tapauksesta uutisoi Värmlands Folkblad.
Sopimuksen purkamisen syy on erikoinen. Steenin Emma-vaimo on raskaana eikä seura halunnut joukkueeseensa pelaajaa, jonka vaimo on raskaana, sillä se aiheuttaisi seuran omistaja Steve Wardin mukaan stressiä.
Dundee Stars tiesi jo aiemmin, että Steenin vaimo odottaa lasta, jonka laskettu aika on syyskuussa. Steenin agentti Michael Latschenbergerin mukaan tämä ei ollut seuralle tuolloin mikään ongelma.
Ward kertoi, että Dundee Stars käytti sopimuksessa olleen pykälän, joka mahdollisti sopimuksesta irtaantumisen. Latschenbergerin mielestä seuralla ei ollut oikeutta toimia näin.
Steen oli saanut seuralta aiemmin myös vahvistuksen, että hän voisi tilata uudet varusteet ennen kautta seuran piikkiin. Hän aikookin vaatia seuraa korvaamaan ostamansa varusteet, joihin upposi yli 50 000 kruunua eli yli 4000 euroa.
Steen on tuttu nimi Liigasta, jossa hän edusti Sportia kaudella 2019-2020. Hän pelasi tuolloin 23 ottelua torjuntaprosentilla 88,6. Viimeiset kolme kautta Steen edusti ICEHL:ssä pelaavaa Vienna Capitalsia.
LUE MYÖS
KIERRÄTYSVAPAITA
ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- Jukurien tähtihyökkääjä lähtee: Tässä uusi seura
- USA julkisti olympialaisten leiriryhmänsä – kaksi tähtinimeä ulkona
- Kultaleijona korvaa Marko Anttilan – Kärpät julkisti kapteenistonsa
- MM-kisojen otteluohjelma julki – finaali vasta toukokuun lopulla
- Rooli jäi pieneksi – maajoukkuepuolustajan Liiga-sopimus purettu!
- Kiekko-Espoo teki isot tappiot – tässä syyt
- SaiPa teki huiman tulosparannuksen: ”Olemme hyvin tyytyväisiä”
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- Oho! Leijonat-valmentaja sai huippupestin NHL:stä
- Jatkoaika: Sopimus purettu – Kiekko-Vantaan edustusjoukkue menetti merkittävän yhteistyökumppanin
- Lähde: Tässäkö Rikard Grönborgin seuraava osoite?
- Tässä Nuorten Leijonien joukkue viiden maan turnaukseen
- MTV Urheilu: Pelicans-tähti Iikka Kangasniemi siirtyy toiseen Liiga-seuraan
- IL: HIFK-supertähdeltä karu paljastus jatkosopimusneuvotteluista
- Liiga-konkari: yllättävä seuravalinta
- Pikkuleijonien turnaukselle synkkä päätös
- Tre Kronor -tähti puolustelee pelaamistaan KHL:ssä – haukkuu länsimediat: ”Painajaismaista”
- Tältä näyttää HPK:n kapteenisto tulevalla kaudella