Entinen Liiga-tähti ajautui kohujen keskelle ja sai potkut – saa nyt uuden mahdollisuuden
Pelicansia kolmella eri kaudella edustanut tshekkivahti Patrik Bartosak, 31, on liittynyt VHK Vsetinin harjoitusvahvuuteen. Joukkue pelaa Tshekin toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.
– Haluan kiittää Vsetiniä erittäin paljon tästä mahdollisuudesta. Olen tehnyt aiemmin virheitä, jotka melkein maksoivat minulle urani. Minun piti ymmärtää, mikä minulle on elämässä tärkeää. Perheeni lisäksi rakastan jääkiekkoa, enkä halua luopua siitä. Tajusin, että jos haluan urheilla ammattitasolla, minun on muutettava monia asioita alusta alkaen. Haluan näyttää kaikille, myös itselleni. Teen kaikkeni pelastaakseni urani ja vakuuttaakseni kaikki, että voin olla hyödyllinen, Bartosak sanoi seuran tiedotteessa.
Bartosak ei ole pelannut missään lähes vuoteen: edelliset ottelut ovat viime vuoden marraskuulta. Bartosak ehti pelaamaan viime kauden alussa Tshekin pääsarjassa Mountfield HK:n riveissä 17 ottelua torjuntaprosentilla 91,9.
Bartosak ajautui viime kaudella kohujen keskelle. Marraskuussa Bartosakin kerrottiin ajaneen autolla kolarin alkoholin vaikutuksen alaisena. Tämän jälkeen Bartosak jätti tulematta joukkueen harjoituksiin, minkä seurauksena miehen sopimus lopulta purettiin.
Viime helmikuussa Bartosak solmi sopimuksen Slovakiaan HK Spisska Nova Vesin kanssa, mutta sopimus purettiin vain muutaman päivän jälkeen, sillä Bartosak kieltäytyi seuran terveystarkastuksesta. Bartosak ei pelannut seurassa otteluakaan.
– Olimme Patrikiin yhteydessä jo kesällä. Nyt huolellisen harkinnan jälkeen olemme päättäneet antaa hänelle mahdollisuuden harjoitella seurassamme. Patrik on tietoinen menneisyydestään. Hän on myös erittäin laadukas maalivahti, joka on erittäin motivoitunut ja tietoinen viimeisestä mahdollisuudestaan huippukiekon parissa. Patrik harjoittelee joukkueen kanssa muutaman viikon ja sen jälkeen tehdään päätös hänen jatkostaan seurassamme, Vsetinin päävalmentaja Jiri Weintritt sanoo.
Bartosak on puhunut aiempina vuosina mielenterveys- ja alkoholiongelmistaan. Hänen on kerrottu muun muassa kuristaneen tyttöystäväänsä ja käyneensä isänsä kimppuun.
Bartosak pelasi Liigassa Pelicansin riveissä kaikkiaan 87 runkosarjaottelua sekä 26 pudotuspeliä. Hän oli voittamassa hopeaa keväällä 2023.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Yllättävää puhetta: Ässät-ikoni puolustaa törkytaklaaja Oliver Lauridsenia Ylellä
- Nyt se on varmaa: Näissä kaupungeissa World Cup järjestetään
- SHL-seura pistää joukkuettaan uuteen uskoon – näitä pelaajia yritetään kaupata pois
- Maisema vaihtuu – Liigasta tuttu suomalaistähti ulos sveitsiläisseurasta
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- Kaapo Kakko iski vahvat tehot NHL:ssä
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- Jokerifanit käänsivät takkinsa!
- HIFK:lta jättimäinen sopimusuutinen
- Lähde: Liigasta tuttu pistelinko löysi uuden joukkueen!
- Missä ura jatkuu? SHL:n suomalaisvahti siirtouhan alla
- Leijonat-legendalle lähtöpassit Sveitsissä – myös Robert Leino jättää seuran
- Oikeustieteen tohtori Liigan kohutaklauksesta: ”Ehdollista vankeutta pitäisi saada”
- SK: Sport rysäytti kaksi pelaajahankintaa – haaviin tuttu mies sekä Nuorten Leijonien hopeamitalisti
- TPS:n Oliver Lauridsen: jättimäinen pelikielto!
- Leijonat-puolustaja kaupattiin NHL:ssä – on liekeissä uudessa seurassaan
- Lugano kiinnitti Leijonat-legendan pojan